Koira tekee sen ihmisen

Näet neurofysiologin istumassa typerä, onnellinen hymy kasvoillaan. Mitä hän tekee?

2017.10.23 13:40 sirelmeri Näet neurofysiologin istumassa typerä, onnellinen hymy kasvoillaan. Mitä hän tekee?

Näet neurofysiologin istumassa typerä, onnellinen hymy kasvoillaan. Mitä hän tekee? A) Lukee Duodecimin joulunumeroa, B) stimuloi sähköisesti aivojensa mielihyväalueita, C) tekee jotain muuta. Kaikki vaihtoehdot ovat toki mahdollisia, mutta ainakin B vaatii tiettyjä käytännön järjestelyjä.
Mielihyvän tuottamisen neurofysiologia on siis helppoa: stimuloidaan sähköisesti oikeita kohtia limbisessä järjestelmässä. Toimi seuraavasti: 1) Poraa kalloon reikä. 2) Pujota reiästä sähköjohtoja sisään ja työnnä niiden kärjet nucleus accumbensiin, septaaliselle alueelle ja mediaaliseen etuaivokimppuun. 3) Yhdistä johtojen ulkoiseen osaan virtalähde. 4) Painele virtakytkintä mielesi mukaan. Jos käytät virtalähteenä paristoa, sen oikealla valinnalla voit pitkittää nautintoa.
Tätä ei ehkä kannata tehdä kotona, tai ainakin pitäisi omistaa sellainen hienompi ja kalliimpi pora, jossa on ladattavat akut. Ehkä sitä ei kannata tehdä ollenkaan. Siinä on nimittäin riskinsä. Yksi on se, että nautintoa tulee liikaa. Asiaa tutkittiin rotilla, joiden aivojen mielihyväalueelle oli implantoitu elektrodit. Otusten annettiin painella itse stimulaatiovipua mielensä mukaan. Kävi niin, että rotat hylkäsivät kaiken muun stimulaation hyväksi. Ei ruokaa, ei juomaa, ei seksiä, ei hyviä vitsejä. Pelkkää vivun painallusta, kunnes kuolivat. Muitakin riskejä saattaa olla.
Kallon ulkopuolisessa maailmassa kaikki on toisin. Sieltä käsin emme pysty itse aikaansaamaan mielihyväalueiden suoraa stimulaatiota. Ja parempi niin. On helppoa nähdä, että laji joka siihen pystyisi, kuolisi ensimmäisen sukupolvensa aikana sukupuuttoon. Mutta kuolisipa tyytyväisenä. Meille ei ole suotu helppoa mielihyvää. Ei, otsamme hiessä pitää meidän mielihyvämme hankkiman. Toisaalta meille on suotu mahdollisuus säilyä lajina (ellei sitten muuten mokata hommaa).
Ihminen voi pitää mielihyvää itseisarvona tai päämääränä. Luonnon kannalta se on keino. Luonto tähtää lajin säilymiseen. Yksilön säilyminen ja hyvinvointi palvelevat – tiettyyn rajaan saakka – tätä korkeampaa päämäärää. Alun perin sellaiset fysikaaliset ja kemialliset asiat, jotka säilyttivät yksilöä ja edistivät lisääntymistä, aktivoivat mielihyväalueita. Mielihyvä oli ja on palkkio luonnon päämäärän hyväksi toimimisesta. Eliö oppi positiivisen ehdollistamisen kautta käyttäytymään itsensä ja lajinsa kannalta oikein.
Neurofysiologin optimismista huolimatta ihmisen mielihyväalueiden luonnollinen stimuloituminen on suhteellisen monimutkainen prosessi. Limbisen järjestelmän mielihyväalueiden aktivaatio on sekundaarista suhteessa muiden alueiden aktivoitumiseen. Hermoimpulsseja voi tulla useilta eri aivoalueilta, kaikista aivolohkoista, suoraan ja epäsuorasti (Kandel ym. 1991). Ulkoisesta maailmasta niitä tuovat kaikki aistit.
Hajuaisti välittyy nervus olfactoriusta myöten ja makuaisti n. facialista ja glossopharyngeusta pitkin. Ne tuottavat yksinkertaisimpia mielihyväelämyksiä, ovathan ne evolutiivisestikin varsin alkukantaisia aisteja. Hajuaistilla onkin aisteista suorin yhteys limbiseen järjestelmään, aivojen emotionaalisiin keskuksiin. Ja myös muistiin. Jokin tuoksu saattaa laukaista yhtäkkisesti vahvoja mielikuvia vuosien takaa. Tuoksut voivat sellaisenaan olla miellyttäviä tai pahoja, samoin maut. Tosin näissäkin oppimisella ja kehityksellä on vankka roolinsa. Mikä lapsena maistui pahalta, voi aikuisena maistua hyvältä (erityisesti tietyt juomat) ja päinvastoin.
Ääni muuttuu sisäkorvassa hermoimpulsseiksi ja kajahtaa keskushermostoon n. vestibulocochleariksen kautta. Se on jo monimutkaisempi ärsyke. Jokin varsin yksinkertainen äänielementti, kuten puhdas kolmisointu voidaan sellaisenaan kokea miellyttäväksi ja riitasointu epämiellyttäväksi. Useimmiten kuitenkin kuuloaistimuksen miellyttävyys liittyy sen kognitiiviseen sisältöön, usein kielelliseen.
Nervus opticuksen välittämä näköaistimus on vielä kompleksimpi prosessi. Tässä nähdään, että mitä ylemmäs evoluution tikapuita kiivetään, sitä työläämpää ja epäsuorempaa on mielihyvän tuottaminen aistimuksilla. Primaarinen visuaalinen elementti, kuten pelkkä valo- tai muotoaistimus sinänsä, ei ole miellyttävä eikä epämiellyttävä. Näetyn kokeminen miellyttäväksi sisältää paljon opittua.
Mutta ei mielihyvän kokemiseen tarvita ulkopuolista ärsykettä. Riittää, kun otsa- ja ohimolohkot toimivat kylliksi. Muistot ja mielikuvat voivat tuottaa mielihyvää, joskin varsin laimeaa. Ei ihme, että ohimo- ja otsalohkoista (erityisesti prefrontaalisesta aivokuoresta) on suorat, tehokkaat yhdeydet limbiseen järjestelmään. Kyseisiä alueita pidetään tärkeinä muistamiselle ja mielikuvitukselle. Kun muu aktivaatio (ja aktiivisuus) ikää myöten vähenee, suhteellisesti merkittävämpi osa mielihyvästä muodostuu muistoista. Tietyssä iässä sitä ei muuta miellyttävää enää olekaan kuin muisteleminen. Ja vatsan hyvä toiminta, sen kerran kun sitä on...
Joulu tuottaa toivottavasti kaikille mielihyvää. Se stimuloi mielihyväkeskuksia laajalti. Jouluruokien maut ja aromit, kuusen tuoksu, joululaulujen sulosävelet, visuaaliset ärsykkeet, jotka kertovat rauhan sanomasta, ja muistot lapsuuden joulun onnesta ja viattomuudesta. Jopa joululoman mahdollistama univelkojen perintä vaikuttaa positiivisesti aivojen homeostaasiin ja luo suotuisan perustan mielihyvän kokemiseen.
Laulun toiveesta huolimatta ihmisellä ei ole joulu ainainen. Myöskään mielihyvä ei ole staattinen tila. Se olisikin liian hyvä. Mielihyvässä piilee tottumisen, habituaation vaara. Jotta jokin asia tai ärsyke kykenisi tuottamaan mielihyvää toistettunakin, sen tulee täyttää jokin tarve, erota edeltäneestä tai käynnissä olevasta stimulaatiosta, tai sisältää yllätyksellinen elementti.
Tarpeen tyydytys on homeostaasin vaalimista parhaimmillaan. Lämmön puutteessa hakeudutaan lämpimään, nestevajauksessa juodaan. Tyypillinen suhteellisen säännöllisesti toistuva ja rituaalisiakin piirteitä saanut tarpeen tyydytys on nälän tyydyttäminen syömällä, ja se on useimmiten miellyttävää. On ymmärrettävää, että homeostaasikeskukset ja mielihyväkeskukset sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan hypotalamuksen seudussa ja kuuluvat keskushermoston primitiivisimpiin alueisiin. Paradoksaalista sitä vastoin on joidenkin harjoittama tarkoituksellinen kärsiminen mielihyväkokemuksen modifioimiseksi. Mennään jääkylmään veteen, jotta koettaisiin lämpiäminen, pakottaudutaan kärsimään nälkää lounasaikaan, jotta aterianautinto olisi ekstaattisempi illallisella. Vain ihminen on näin viisas, sellaista ei eläin viitsisi tehdä.
Positiivinenkin ärsyke menettää tehoaan. Vaikka kuinka nauttisi joulukinkusta, viidennen peräkkäisen lautasellisen jälkeen se ei enää pysty tuottamaan samanlaista nautintoa kuin ensimmäinen. Mutta siinäkin vaiheessa (ja nyt tulemme tähän ärsykkeen muuttumiseen), vaikka energian tarve on taatusti kyllästetty, pala pecorinoa tai kulho kaviaaria menee vielä kummasti. Puhumattakaan grappasta.
Taiteilija, esimerkiksi säveltäjä tai kokki, voi kätkeä teokseensa jonkin yllätyksen tarkoituksenaan lisätä sen mielihyväntuottoa. Vitsit (ainakin hyvät) voivat tuottaa intellektuaalista mielihyvää. Useimpiin vitseihin kuuluu olennaisena rakenteena yllätyksellisyys. Englannin kuningattaren Victorian kerrotaan todenneen, jos vitsi ei häntä naurattanut (mikä tiettävästi tapahtui useimmiten): »We are not amused.» Jos hän olisi saanut nauttia edes alkeellisinta neurofysiologista koulutusta, hän olisi sanonut: The pleasure areas of our brain are not stimulated. Toisaalta, silloin hän olisi varmaan hohotellut jutuille paljon estottomammin.
Voiko mielihyvää rekisteröidä neurofysiologisesti? Toki voi. Kuvan 1 viiden kuukauden ikäinen henkilö on nälkäinen ja kiukkuinen, eli hänen mielihyvätasonsa on hyvin alhainen. EEG on särmikästä ja rikkonaista. Kuvassa 2 sama henkilö saa rintaa ja on hyvin tyytyväinen eli hänen mielihyvätasonsa on korkea. EEG:ssä nähdään harmonisia, pehmeitä aaltomuotoja. EEG-löydöksellä on siis selvä korrelaatio mielihyvään. Muutos on kuitenkin epäspesifinen, eikä EEG:tä tulisi käyttää ainoana kriteerinä mielihyvää diagnosoitaessa.
Voimakkain ja alkukantaisin luonnollinen mielihyväkokemus saadaan orgasmissa. Seksi on ensiarvoisen tärkeää lajin säilymisen kannalta, ja siksi sen aiheuttama mielihyväalueiden aktivaatio on erittäin voimakas, joskin lyhytaikainen. Alkukantaisuudessaan ja epä-älyllisyydessään se on puhtain mielihyväkokemus. Siihen liittyvä muu puhtaus onkin sitten toinen asia.
Orgasmiin liittyvät, pään pinnalta rekisteröidyt EEG-löydökset ovat epäspesifisiä (alfatoiminnan vaimenemista, enemmän oikeassa aivopuoliskossa) (Graber ym. 1985). Syväelektrodein rekisteröidyllä EEG:llä sitä vastoin on todettu limbisestä järjestelmästä, erityisesti septaaliselta alueelta epileptisen purkauksen kaltaista toimintaa (Heath 1972). Tätä voi patologisissa tiloissa syntyä aivokuoren toimintahäiriön seurauksena. Orgastinen epilepsia eli epilepsia, jossa kohtaus ilmenee orgasmina, on tunnettu ilmiö, joskin harvinainen (Calleja ym. 1988). Epilepsiassa EEG on välttämätön ja usein diagnostinen tutkimus. Varsin omalaatuinen on Chuangin ym. (2004) tuore kuvaus epilepsiapotilaasta, jonka kohtausoireena oli orgasmi ja laukaisevana tekijänä hampaiden harjaus. Kenties ilmiö edisti potilaan hammashygieniaa.
Palataan vielä aisteihin. Tunto lasketaan yhdeksi aistiksi, vaikka tosiasiassa se käsittää eri kvaliteetteja, evoluution eri vaiheissa syntyneitä. Neuroanatomisesti ja -fysiologisesti kipusäikeet ovat kaikkein alkeellisimpia. Kipuaistimus tuo keskushermostoon tietoa jostakin, joka todennäköisesti on vahingollista. Siksi kipusäikeiden aktivoituminen on aina epämiellyttävää, se inhiboi mielihyväalueita. Lämpöaistimusta johtavat säikeet ovat myös varsin alkeellisia. Lämpöaistimuksen kokeminen riippuu ärsykkeen määrästä. Oikea lämpö tuntuu heti miellyttävältä, onhan sillä elimistön tasapainon ja ylipäänsä elimistön säilymisen kannalta tärkeä merkitys. Kosketusaisti on jo varsin kehittynyt. Sillä ei ole suoraa yhteyttä limbiseen järjestelmään. Pelkkä kosketus ei ole miellyttävä tai epämiellyttävä, riippuu siitä, kuka tai mikä koskettaa ja miten.
Sopivalla intensiteetillä suoritettu liikestimulaatio tuottaa kosketusaistimuksen, joka koetaan kutituksena. Lapsi (mutta hyvin harva aikuinen) saa mielihyvää kutitetuksi tulemisesta (tai ainakin kikattaa ja käyttäytyy kuin muka pitäisi siitä ja jopa vaatii lisää).
Mutta miksei itseään voi kutittaa? Toki voi, muttei kutia. Ongelma on siinä, että kun itse koettaa kutittaa itseään, tietää täsmälleen, mitä tulee tapahtumaan. Kun toinen kutittaa, se ei ole itsen hallittavissa, ja siksi kutiaa.
Miksi sitten voi masturboida? Miksei siinä vedä vesiperää, samoin kuin kutitusyrityksessä, vaikka kyseessä on kosketusaistin hyödyntäminen ja suorittava henkilö oletettavasti tietää mitä tekee? Siksi, että tietyn kynnyksen (intensiteetti ja kesto) ylitettyään, stimulaatio laukaisee autonomisen refleksin, joka ei ole tahdonalaisesti hallittavissa. Ja sepäs on mukavaa. Eikä tarvitse keskustella jälkeenpäin.
Vanha kysymys kuuluu: miksi (uros)koira nuolee sukuelimiään? Ja vastaus: koska se voi. Tämä sisältää piilotettuna ilkeämielisen vihjeen, että jos miehet olisivat notkeampia (tai heidän strateginen mittansa olisi pitempi), he istuisivat elin suussa kaikki päivät. Maailmanhistoria olisi toisenlainen. Jotain etua siis on jäykkäselkäisyydestä. Onkin väitetty, että tietyn iän jälkeen miehessä ei ole muuta jäykkää kuin selkä ja asenteet, ja naisissa ei muuta kiinteää kuin kulut.
Voiko kirjoitusvirhe tuottaa neurofysiologista mielihyvää? Voi. Vuonna 1991 Duodecimissa oli artikkeli Keskushermoston magneettistimulaatio neurofysiologin apuna. Lehden sisällysluettelossa se oli muodossa Keskushermoston magneettistimulaatio nerofysiologin apuna. Se aiheutti monelle neurofysiologille mielihyvää.
ANDREO LARSEN, dosentti HYKS:n lasten ja nuorten sairaala PL 280, 00029 HUS Artikkelin tunnus: duo94664 (094.664) © 2017 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
submitted by sirelmeri to MaunoLuolamies [link] [comments]