Miten löytää hyvä mies

Nikke-papan sotaretki-muistelmat

2020.03.07 08:54 penttihille80 Nikke-papan sotaretki-muistelmat

Eilisen päiväkirjan innoittamana oman papan sotamuistelmat, julkaisen sellaisenaan kuin hän kirjoitti, mietin mm. nimien sensurointia mutta jääköön, ties vaikka joku löytää sukulaisensa
Oikeastaan olisi pitänyt tarttua kynään jo neljäkymmentä vuotta sitten, olisi ollut tarkemmin muistissa tapahtumia 45 –vuoden takaisista ”sekasortoisista” ajoista, mutta mitä on jäljellä muistissa, tulkoon ne tallennettua.
Vuoden 1943 syyskuun 14 päivänä oli 1925 loppuvuodesta (1.7. – 31.12) syntyneet määrätty kutsuntaan kunkin kotipitäjän kirkonkylään, minut Salmiin, kuuden muun Käsnäselkäläisen kanssa. Metsäpellon Jussi ja minä jouduimme Lappeenrantaan jv. kk. 3:een, sen toiseen komppaniaan, ei ole muistissa minne ne toiset neljä passitettiin. Palvelukseen astumispäivä oli 13.10. –43, joten 18 vuotta täyttyi ensimmäiseen herätykseen.
Varusteet eivät siihen aikaan olleet kovin korkeatasoisia, minunkin asetakkia, malli 91, olisi voinut yhtä hyvin pitää manttelina, sillä sen verran se ylti polven alapuolelle.
Koulutus oli silti ankaraa ja oppilaat (au –opp.) innokkaita simputtamaan. Upseerit ja aliupseerit olivat etupäässä hyökkäysvaiheen aikana haavoittuneita, jotka oli vapautettu rintamapalveluksesta, heistä suurin osa oli asiallisia kouluttajia, mm. meidän joukkueenjohtaja (4. Joukkue) ylikersantti (nimi ei muistissa) sanoi joskus: otetaanhan tauko, turhaanhan minä teitä höykytän, kun joudutte rintamalle, niin kuolette kuitenkin.
Komppanian päällikkö ltn. Puttonen vaati sotilaallisuutta, mutta ei mitenkään erikoisen ankara. Lauantaisin oli marssipäivä ja illalla sauna. Ensimmäinen marssi oli vain 5 km, mutta ne jatkuivat myöhemmin aina 20 km:n. Oli toinen tai kolmas marssi, kun kasarmille palattua komppanian päällikkö käski minun tulla upseerikerholle hänen asunnolleen ruokailun jälkeen. Tietenkin se vähän jännitti, että miksiköhän? No, kun menin sinne niin selvisihän se. ”Olen ajatellut tehdä Teistä lähetin, mutta minun lähettini tulee olla ehdottoman sotilaallinen kaikissa tilanteissa. Sen voitte osoittaa koeaikana”.
Kolmannen komppanian päällikkö asui samassa huoneessa, eikä hänellä ollut omaa lähettiä, joten minun piti petata hänenkin peti. Oli siinä ainakin se hyöty, että löytyi sopivat varusteet, joihin sisältyi aivan uusi mantteli.
Aamupäivän aikana sain tehdä petaukset ja siivoukset, mutta iltapäivällä piti osallistua palvelukseen, marssille ei enää tarvinnut osallistua, marssillehan lähdettiin aina aamusta.
Joulun alla kerran kysyi kp. että haluaisinko minä joululomalle. Vissiin tuli oltua aina sotilaallinen, koska vain kaksi muuta koko komppaniasta pääsi jouluksi kotiin, viikoksi lomalle.
Talvella –44 venäläinen pommitti joskus Lappeenrantaakin, mutta ilmahälytyksiä oli sitäkin useammin ja miltei aina yöllä. Ilmahälytyksen saatua kaikki kasarmit tyhjennettiin, oli juostava noin puolentoista kilometrin päähän leirikentän maastoon. Sinne jouduttiin menemään joskus yöllä ilman ilmavaaraa.
Kerran tapahtui niin, että eräänä yönä yhdellä Suistamon kolmannen joukkueen pojalla katosi 500 mk seteli. Alkuun ylimääräiset herätykset keskittyi 3. joukkueeseen ja syyllistä haettiin leirikentän maastossa. Metsäpellon Jussi oli 3. joukkueessa, Jussilla oli aina rahaa, minäkin olin joskus lainannut häneltä ja jouduin todistamaan, että sillä on ollut rahaa ennenkin. Toinen ”rahamies” samasta joukkueesta oli Semi Aleksi. He joutuivat iltaisin täyspakkaus mukana oppilastupaan, jossa heidän oma ryhmänjohtajansa, oppilas Liukkonen koitti maahan ylös, kyykkyyn käy, kivääri niskan päälle vie, menetelmällä saada tunnustamaan jommankumman. Lopulla joutui leirikentälle nimenomaan yöllä koko komppania hakemaan syyllistä. Toista viikkoa kesti, ennen kuin 3. Joukkueen johtaja vänrikki Veljo sai syyllisen selville. Se oli juuri tuo oppilas Liukkonen, joka Jussia ja Semin Aleksia simputti. Ei tainnut tulla aliupseeria siitä oppilaasta.
Ruoka ei silloin ollut kovin ”kasevaa” eikä sitä ollut riittävästi. Pöydän päässä oli keittopata, josta pöydän vanhin jakoi sen lautasille, leipä ja muut mahdolliset tykötarpeet oli jaettu valmiiksi jokaisen kohdalle.
Kevättalvella Mannerheim kävi pitämässä koulutustarkastuksen, kyseli muutamilta asioita, minun vierellä olevalta kysyi: riittääkö sotilaalla ruoka? ”Riittäähän se kun joka viikko saa kotoa paketin” ”onko Teillä niin varakas koti?” ”No eihän ne tänne minua nälkään tapa”. Kumma kyllä annokset sen jälkeen suurenivat.
Huhtikuussa tuli aika meidän siirtyä Viipuriin Htk:n, (Henkilötäydennyskeskus) siellä meidät majoitettiin Sorvalin kasarmille, osa vietiin muualle, koska Metsäpellon Jussi ei ollut siellä, enkä häntä nähnyt myöhemmin kannaksellakaan. Sen sijaan Sorvalissa tapasin Pyhännän Ahokylästä evakkoajalta tutun Toivo Kärkkäisen, hänkään ei ollut kannaksella samassa porukassa. (Pitääpä käydä Kärkkäiseltä kyselemässä, että minkälaiseen ”savottaan” hän joutui, kun lähdettiin Viipurista).
Viipurissa ei pidetty koulutusta. Käytiin mottimetsässä, polttoaineesta oli silloin kova pula, autolla vietiin ja tuotiin noin 10km päähän, kaksi mottia oli päivän urakka, mutta jos teki enemmän, niin ”lopuista” maksettiin käypä palkka.
Mottisavotan jälkeen jouduin minä ”saunamajuriksi” Tervaniemeen (Viipurin linnan vastapäätä). Tervaniemessä oli myös Htk, jonne aina kokoontui kannaksen armeijakunnan sotilaita sairaalasta tai muuten pitempään etulinjasta pois olleita. Se oli parakkisauna jonka toisessa reunassa oli ”täikaappi”. Kaikkien saunassa kävijöiden piti viedä kaikki vaatteet täikaappiin, sinne piti eräänlaisella ”separaatilla” veivata kiukaan päältä lähtevää putkea myöten kuumaa ilmaa ja pitää kaappi-ilma 90C 30 min. Kaksi miestä kerralla oli ”majurina”, johon sisältyi tietenkin myös saunan lämmittäminen.
Kesäkuun 1944 alussa pääsin lomalle ensimmäisen kerran sitten joulun. Mikko –veli tuli myös lomalle samaan aikaan, noin vuorokauden olimme yhtä aikaa kotona, ennen kuin lomani päättyi. Paluumatkalla kuulin jo, että venäläinen on hyökännyt valtavalla voimalla suomalaisten asemia vastaan ja että Kannaksen armeijakuntien miesten (lomalaisten) on välittömästi palattava yksikköihinsä.
Seuraavana iltana vähää ennen hiljaisuutta päivystäjä haki minut puhelimeen. Mikko soitti Tervaniemen Htk:a sanoi olevan menossa jo Kannakselle. No minä lähdin heti Tervaniemeen (Sorvali – Tervaniemi väli noin 2 km) pääsin Neitsytniemen kohdalle, tuli ilmahälytys, jolloin ei olisi saanut liikkua. Lähempänä Tervaniemeä vastaan tuli katupartio. Selitin vetäjälle asian, antoi mennä, sanoi; mutta suojaudu jos pommitus alkaa. Ei tainnut sillä kertaa tulla pommitusta. Kun menin Tervaniemeen kentällä oli ainakin 2000 miestä. Mietin hetken miten tuolta löytyy Mikko. Parakin eessä oli muutamia upseereita antamassa tilannekatsausta, menenpä sinne. No Mikko hoksasi minut ja tuli sinne. Lomalta mentyä sain 2:n viikon muona- ja ostotupakat, kun on silloin polttanut, niin vein ne Mikolle. ”Ei tämä mylläkkä kauan kestä, siksi lähdin kesken loman (vaikka oli mennyt naimisiin silloin vuoden vaihteessa) että paremmin pääsen lomalle uudestaan, kun tilanne rauhoittuu” sanoi hän.
Seuraavana iltana (10. 6. koska läpimurto alkoi 9.6. aamulla) meidät otettiin Viipurin tavara-asemalle ja lastaus kannakseen matkaa varten alkoi. Kun melkein kaikki olivat jo vaunuissa (härkävaunut) alkoi valtava pommitus. Minä ja noin joukkueen verran muita olimme vielä laiturilla. No siitä vaan laiturin viereen radalle, oli ainakin toiselta sivulta hyvä sirpalesuoja, kun laiturin reuna oli graniittia. Pommitus kesti noin kaksi tuntia, laivue toisensa jälkeen toi ”terveisiä”, ratapiha oli yhtenään valaistu valopommien avulla.
Mukavaa katseltavaa se mahdollisesti olisi ollut jostakin etempänä, mutta pelottavaa kun itse on maalitauluna (olikohan naapurille mennyt tieto, että täällä lastataan apuvoimia Siiranmäen puolustajille). No, yhteenkään vaunuun ei tullut täysosumaa, montako kuoli sirpaleista, sitä emme saaneet tietää. Sen sijaan radan saivat poikki.
Kuljetuksen johtaja (vääpeli) komensi meidät maantielle ja marssirivistöt kuntoon. Maantielle oli noin 700 m matka suopeltoa (Viipurin tavara-asema on suota). Noin sadan metrin päässä putosin levän peittämään suonsilmäkkeeseen kaulaa myöten, jalat ei yltäneet pohjaan, mutta kiväärin avulla pääsin pois. Tielle päästyä menin vääpelille kertomaan (ja näkyihän se, kun vesi tippui manttelista) tapauksen. ”Ei ole muuta mahdollisuutta, hännille vaan, marssitaan Karhusuon pysäkille”. Se oli jo aamuyötä kun pääsimme Karhusuolle. Vääpeli komensi meidät hajaantumaan kuusikkoon. Minä koputtelin pysäkkirakennuksen ovea. Tulihan sieltä junanlähettäjä aukaisemaan, mutta ei päästänyt sisälle, sanoi ettei ole lupa päästää sisälle ketään. Se yö oli tavallista kylmempi, mutta nuotiotakaan ei saanut tehdä.
Jalasjärveltä saatu jatkokoulun päästötodistus lompakossa oli ottanut vähän väriä ja liimattavaakin siihen tuli, kun teknillisen koulun hakupapereita varten tehtiin jäljennöstä, kouluun mentyähän piti näyttää alkuperäiset.
Seuraavana päivänä tuli Kannakselta päin juna ja iltapäivällä matka jatkui. En muista, että annettiinko Sorvalista lähdettäessä mitään syötävää, mutta vaunuun johon menimme, siellä olleet vanikanpalaset keräsimme talteen.
Iltamyöhäsellä olimme Valkjärven asemalla. Siellä suurin osa otettiin kuorma-autoihin. Noin komppanian verran meitä jäi jatkamaan matkaa marssien kohti Siiranmäkeä. Aamupuolella yötä oli levähdystauko, noin kaksi tuntia. Ensimmäisen kerran saimme kuulla, miten kranaatit ujeltavat. Kun aamulla jatkettiin matkaa, alkoi tulla yksittäisiä ”marjamiehiä” vastaan (marjamiehiksi sanottiin niitä, jotka tiukanpaikan tullen lähtivät karkuun, mutta palasivat myöhemmin takaisin. Käpykaartilaisia olivat ne, jotka karkasivat eivätkä palanneet, ennen kuin rauhan tultua). He sanoivat; ”älkää hyvät pojat menkää sinne”. No me tietenkin mentiin sen vääpelin vetämänä, joka lähti Viipurista. Ennen puoltapäivää vissiin tuli tieto ylempää, käännyttiin takaisin sinne mistä tultiin.
Maataistelukoneetkin alkoivat meitä seuraamaan puidenlatvojen yläpuolella lentäen, peltoaukioiden ylitys toisinaan oli ryömimistä ravin pohjia myöten (maataistelukoneet tuli ensikerran mukaan koko sodan aikana Kannaksen suurtaistelujen alettua 9.6.-44).
Syötävää emme saaneet mistään, kun ei oltu vielä minkään yksikön ”muonavahvuudessa”. Erästä ETP:aa (elintarvikkeiden täydennyspaikka) juuri lastattiin autoihin siirrettäväksi edemmäksi. Sain vohkittua 2,5 kg puulaatikollisen juustoa, jotkut onnistuivat saamaan koirakeksiä, ennen kuin lastaajat huomasivat. No muutamille riitti sentään jotakin suolenmutkaan.
Saimme tietää, että Siiranmäki on jätetty ankaran painostuksen vuoksi. Niistä kavereista, jotka otettiin autoon, osa ei palannut takaisin elävänä, sillä he kerkesivät melkein vuorokauden olla siellä ”mylläkässä”, joten mahtoi olla tuurintynkää, kun ”etenimme” marssien.
Illansuussa tulimme Punnukseen. Vääpeli komensi meidät tien vieressä olevaan pusikkoon hajaantumaan. Järvilaakson Mikko oli toisella puolella puskaa. Sovittiin, että jos nukahdamme ja toinen kuulee kokoontumisesta, niin herätetään. Naapurin tiedustelukone seurasi meidän ”hajaantumista” ja eipä aikaakaan, kun maataistelukoneet alkoivat ”suolaamaan” pusikkoa ja niitä oli monta kymmentä, ellei satoja. Kun rätinä oli ohi niin minä kuin muutkin tietenkin nukahdimme, kun ilmakin oli jo lämmennyt suorastaan helteiseksi.
Puolenyön tietämissä heräsin ja kurkistin puskan toiselle puolelle, ei Mikkoa näkynyt, kurkin muittenkin pensaiden taakse, ei ketään. Suunta oli selvillä, noin kilometrin päässä oli porukkaa, siihen oli tullut Siiranmäestä erp. 12:n toinen komppania ja jääkärijoukkue, minut oli ”täydennetty” toiseen komppaniaan. Minulta jäi ensimmäinen keittoruoka syömättä, keitto oli jo kerennyt loppua, sain kuitenkin kuivaa muonaa reilun annoksen.????????? Maataistelukoneiden tulitus oli saanut matkalaisen maallisen vaelluksen päättymään.?????????? Tuskin kerkesin hätäisesti syödä, kun annettiin patruunat ja lähdettiin takaisin tulosuuntaan.
Noin kahden kilometrin päähän asetuttiin metsään tarkoituksella ottaa vastaan vihollinen (viivyttää, jotta vetäytyminen sujuu turvallisemmin). Minä jouduin ensimmäisenä etuvartioon ikäiseni kaverin kanssa. Noin sadan metrin päässä suoja-asemasta pellon reunassa oli hyvä näkyväisyys Muolaan kirkonkylän (noin 8 km) liekkeihin kesäyön hämyssä. Silloin ei vielä venäläinen ehkä ollut Muolaassa, mutta palot oli saanut aikaan pommitus. Oli 2-haarainen koivu, toinen haara kaadettu istumakorkeudelta pois, otin siinä istuma-asennon, kaveri sanoi aina vähän päästä, ”älä nuku” yhtä monta kertaa vastasin ”en minä nuku” mutta niin ”lyhyttä” kaksituntista en muuta muista. Kuulin kun joukkueen johtaja toi vaihtoa, sanoi: ”kaveri taitaa nukkua” johon kaveri: ”se on nukkunut koko ajan” ”en minä nuku”.
Suoja-asemaan olivat tehneet nuotion sillä aikaa ja keittelivät siinä teetä. Minä siihen nuotion lähettyville panin pitkäkseen, kuulin kun ”vanhat miehet” sanoivat: ”onpa poika väsynyt, kun nukkuu vaikka tuommonen sääskiparvi on ympärillä”.
Seuraavana aamupäivänä heräsin siihen, kun soppatonkkia kalisteltiin. Komppanianpäällikkökin (ltn Ryynänen) oli tullut tervehtimään uusia tulokkaita. Otti plokin ja kirjoitti jotakin, taittoi sen ”kirjekuoreksi” ja sanoi ”lääkintäryhmä on 3. Talossa tien vasemmalla puolella vajaan kilometrin päässä. Kun olet ruokaillut niin mene sinne, minä käyn mennessä sanomaan siellä, että joku lähtee viemään sinut jsp:lle, se ei olekaan kovin kaukana suoraan metsän poikki ja he osaavat oikotien”. Luin mennessä mitä se on (käski antaa sen lapun jsp:n lääkärille) siihen kirjoittanut. ”Laita tämä mies Sisä-Suomeen niin kauas kuin mahdollista” Kärpäset ja muut siivekkäät olivat nokkineet silmäluomet melkein vereslihalle. Kyllä askel keveni, kun luin lapussa olevan tekstin.
Lääkäri luki lapun ”ei ole mitään mahdollisuutta, mene toimitusjoukkueeseen, se on tuossa ihan 100 m päässä”. Siellä oli kuormastot (hevos) valmiina lähtöön. Menin vääpelille (kersantti Kerimäeltä, nimeä en muista) ilmoittautumaan. ”Menevie kivääri ja reppu kärryyn johon näet niiden sopivan, odottelemme tässä lähtökäskyä, tulee mahdollisesti kahden vuorokauden marssi”. Lähtökäsky tulikin kohta. Äyräpäässä oli vielä siihen aikaan kevytrakenteinen ponttoonisilta, mutta se ei kestänyt hevosajopelejäkään. Ainoa maantiesilta oli Antrean kirkonkylässä. Äyräpää – Vuosalmi lossin oli naapuri saanut tuhotuksi ilmasta käsin.
Antreaan päin menijöitä oli muitakin tien täydeltä, tykistöäkin jo siirrettiin Vuoksen pohjoispuolelle. Tien varsilla oli eläviä, sekä teurastettuja elukoita, sialtakin oli kinkku viety ja loppu ruho oli kärpästen ja muiden siivekkäiden ravintona.
Iltayöstä olimme Antrean kirkonkylässä (Punnus – Antrea väli ainakin 50 km) jossa yövyimme taloissa (siviiliväestö oli jo evakuoitu). Aamuvarhaisella lähdettiin takaisin tulosuuntaan, mutta Vuoksen pohjoispuolta. Viipurissa ”uiminen” ja Karhusuolla vietetty kolea aamuyö sai aikaan minussa melkoisen kuumeen. Illalla olimme miltei samalla kohtaa mistä lähdimme edellisenä päivänä Vuosalmella noin 3km Vuoksen rannasta.
Majoituimme telttoihin, kaksi vuorokautta makoilin teltassa, kun ei minulla ollut mitään tehtävää ja kuumettakin oli, eikä ollut tekemistä toisillakaan, kun ei ollut tietoa minne pitäisi viedä soppaa. Kolmantena päivänä tuli komppaniasta tieto, että etulinjan ja toimitusjoukkueen välillä tarvitaan yhdysmies. Komppanian olinpaikka vaihtui niissä olosuhteissa usein.
Meidän siirtymäaikana oli pataljoonamme, kuin myös monet muut pataljoonat, olivat peräytyneet Äyräpäähän, johon muodostunut sillanpääasema, joka oli tarkoitus myös pitää. No, vääpeli kyseli ensin vapaaehtoista, kun ei sellaista ilmaantunut, esitteli yhdelle ja toiselle, että lähtisitkö sinä? ”Onhan täällä sellainenkin, jolla ei ole tehtävää”. Minä arvasin, että se olen minä. Viimein vääpeli sanoi ”pitänee sinun lähteä”.
Illalla otettiin sopat mukaan ja lähdettiin. Vene oli jo rannassa odottamassa soppaa (ensimmäistä kolmeen päivään). Komppanian komentoteltta oli noin 100m päässä jokivarresta. Menin ilmoittautumaan kompp. Päällikölle. ”Täälläkö sinä vielä olet, no mene venevartioon, aamulla päästään lepoon. Venettä ei saa antaa luvatta kenellekään”. Yksi vene oli komppanian käytössä, muilla yksiköillä oli myös syöksyveneitä, niitä pidettiin pohjoisrannalla (Suomen puolella) ja ne tulivat etelärannalle tarvittaessa. Kaikki huolto-osastot olivat Suomen puoleisessa rantamaastossa. Vene oli kalliokielekkeen vieressä, tulvavesi oli syövyttänyt puiden juurien alta mainion sirpalesuojan.
Koko yön venäläinen keskitti aina pienin väliajoin jos jonkinlaisilla aseilla. 1904 ja 1905 syntyneet oli asemasodan aikana päästetty jo siviiliin, mutta 9.6.-44 alkaneen ”mylläkän” jälkeen ne otettiin uudelleen palvelukseen. Meidänkin komppaniaan tuli heitä meidän jälkeen täydennyksenä. Eräs –04 syntynyt Saarijärven mies (nimeä en muista) juoksi aina kun keskitys alkoi veneelle, ”lähdetään pois, ei minun passaa tänne kuolla, minulla on seitsemän alaikäistä”. No minä, että milläs ne toiset tulee jos tapahtuu läpimurto. Lääkintämiehet kun toivat haavoittuneita, niin veivät takaisin etulinjaan, jonne oli rannasta matkaa noin 600m. Useimmiten toisena lääkintämiehellä oli kaverina asealiupseeri, jonka kanssa toimitimme apua tarvitsevan jsp:lle ja palatessa teimme patruunatäydennystä. Ajp (ampumatarv. jakelupaikka) ja jsp olivat noin puolen km päässä rannasta, lähellä toisiaan (asealiupseerina oli sotamies Nikolai Lukin, s. 1921, Salmista, aliupseerit oli jo ”loppuneet” Siiranmäki – Äyräpää välille). Pataljoonan komentoteltta oli noin 200m päässä meidän komentoteltasta vasemmalle. Aamuyöstä siihen osui 6” täysosuma. Teltassa oli sillä hetkellä 12 henkeä. 6 kuoli heti, joista yksi oli meidän komppanianpäällikön lähetti, 5 haavottui, mutta pataljoonan koment. majuri Aholalta meni vain kuulo joksikin aikaa ja korvista tuli verta. Kun keskitys taukosi, Ahola meni vuoksesta noukkimaan kaloja.
Samana yönä meidän komppanian yksi mies menetti järkensä. Kun lääkintämiehet toivat hänet rantaan, ei meinattu saada veneeseen, veneestä pyrki pois, siinä oli Lukinilla piteleminen. ”Martti ole rauhallinen (Martti Huupponen), ei Nikke sinua linjaan vie”. Ja minulle ”souva, souva, aamulla pääsemme lepoon”. Sen näki miehen naamasta, ettei se ole teeskentelyä, vaan järki on ”nyrjähtänyt” tosissaan. Meillä oli kova työ saada hänet jsp:lle. Esittelimme teltassa olevalle lääkärille potilaan, hän sanoi; jättäkää tuonne penkalle toisten luokse, kohta pitäisi auton tulla hakemaan potilaita. Sittenpä se olisi lähtenyt meidän perään. Sinne oli tuotu muistakin komppanioista haavottuneita ja kyllä niitä jo siellä oli ainakin yksi autolastillinen (autoon ei päässyt heti jsp:llä, jonkin matkaa taaksepäin siirrettiin hevospelillä sellaisia, jotka eivät pystyneet kävelemään).
Saimme ”tutustua” toiseenkin tappovehkeeseen, sellaiseen joka oli venäläisellä ensikertaa käytössä kesällä -44 alkaneessa suursodassa. Se oli urkupyssy, Stalinin urut, hehtaaripyssy ja mitä kaikkea nimiä sillä olikaan. Sen ensimmäinen kranaatti kun nosti vesipatsaan rannalla, patsasketjua riitti toiselle rannalle asti, vaikka vuoksen leveys sillä kohtaa taisi olla ainakin puoli kilometriä. Oli sillä niitäkin pyssyjä yhtä useampi, kun samanaikaisesti nousi useita patsasketjuja veneen molemmin puolin, vedessä räjähdellessään ei niistä tuntunut olevan sirpalevaaraa. Mutta kun rantakalliolle osui kuusituumainen, niin kyllä vedessä oli sihinää, kumma kyllä, ei sattunut yksikään veneeseen, vaikka sen molemmin puolin vesi sihahteli.
Meistä oikealla oli pienikokoinen saari. Siellä oli jääkärijoukkueen yksi ryhmä asemissa, meidän komppanialle alistettuna. Aamulla neljän maissa pojat vuotavalla siviiliveneellä tulivat komentopaikalle vaihtoa varten. Yksi niistä oli Järvilaakson Mikko, hän oli joutunut jääkärijoukkueeseen. Kompp. päällikkö passitti heidät takaisin, sanoi, että kyllä teidät haetaan sitten kun vaihto tulee, emme me teitä sinne jätä. Vaihto tuli vasta illalla, se päivä oli suhteellisen rauhallinen. Rakot olikin jo minun kämmenissä yöllisistä soutamisista, venekin oli sellainen tasakärkinen ja –peräinen pioneerivene.
Se kevyt ponttoonisilta oli purettu jo vähän aikaisemmin, vissiin siksi ettemme pääse karkuun.
Joen toisella puolella noin kilometrin päässä alavirtaan hajaannuimme melko lähelle rantaa koivikkoon. Tiltu puhui kovaääniseen; ”suomen miehet, turhaan te tapatatte itseänne, antautukaa, täällä on hyvä olla”. Sitten luetteli vangiksi saatujen nimiä. Ja sitten alkoi keskitys kaikenlaisilla aseilla. Yhtäjaksoisesti sitä kesti noin tunnin alkaakseen taas uudelleen jonkin ajan kuluttua. Silloin minä ajattelin; Karjala ja puoli muuta Suomea menköön, kunhan täältä hengissä selviäisi. Aamulla siirryttiin parin kilometrin päähän rannasta kaivamaan uusia puolustusasemia. Minä menin töpinään ja opastin soppaa pienentyneelle komppanialle. Ei enää Ryynänenkään puhunut ”kauas Suomeen” lähdöstä. En muista tarkkaan minkä aikaa siinä olimme, juhannuksen ajan kumminkin.
Juhannuksen jälkeen jaettiin kaikille polkupyörät. Siitä kuitenkin lähdettiin samanaikaisesti toimitusjoukkueen kanssa. Toimitusjoukkue vietiin Vuoksenrannan pitäjän Salo-Kekkilän kylään, 1. ja 2. komppania jäi ko. kylästä noin viiden kilometrin päähän, Vuosalmelle päin. Sillä kohtaa oli sotamies venäläinen eteläpuolella ja suomalainen pohjoispuolella jokea. Eikä se siinä pyrkinytkään erikoisemmin joen yli. Tykistöllä keskitti sentään joskus.
Äyräpäässä venäläinen painosti jatkuvasti. Monet kerrat pääsi joidenkin osastojen kohdalla rantaan asti, mutta molemmin puolin sivustajoukot saivat asemat takaisin, mutta suurin tappioin.
Heinäkuun alkupäivinä se tuli kuitenkin yli joen melkoisella ryminällä. Jr. 49:stä ainakin puolet kuoli ja haavottui. Syöksyveneet ja lautat saivat täysosumia, loput tulivat uimalla ja uimataidottomat jäivät vangiksi.
Muutaman päivän sisällä venäläisellä oli 6 km leveälti ja 3 km syvälti hallussa Vuoksen pohjoispuoleista maata.
Erp:n 12. 1. ja 2. komppania joutui vastaiskuun. Minä ja yksi toinen kaveri olimme erään luutnantin kanssa merkinneet uusia puolustusasemia Vuoksenrannan ja Salo-Kekkilän väliseen maastoon jo melkein viikon. En muista varmaan, mutta luulen, että em. pelasti minut vastaiskusta. Kahden vuorokauden ajan taistelivat niin, että välillä oli puolustusasemat venäläisillä ja välillä suomalaisilla. Laatokan pohjoispuolelta tuli avuksi Laakuksen panssaridivisioonan kaksi rykmenttiä Erp. 12 avuksi. Ne joutuivat paniikin valtaan. Pataljoonan komentajan, majuri Aholan lisäksi ei kahdessa komppaniassa ollut yhtään upseeria tai aliupseeria. Ahola välillä kokoili sekä oman että muiden osastojen ”marjamiehiä” ja taas lähti vyöryttämään. Viimein oli Aholankin luovuttava, hänen mukana tuli tukikohtaan yhdeksän miestä.
Seuraavana päivänä tuli meidän komppanian yksi kersantti ja seitsemän miestä. Olivat ”marjassa”. Ryynänen haavoittui. Silti se puolustusasema jäi suomalaisten haltuun. En tullut tietämään jäikö Saarijärvelle seitsemän puoliorpoa, enkä Järvilaakson Mikkoakaan nähnyt jälkeenpäin (jääkärijoukkue oli myös vastaiskussa mukana) en muista nähneeni Lukinin Nikolaitakaan. Heinäkuun loppupuolella muuttui tilanne paljon rauhallisemmaksi, melkein asemasodaksi. Komppania täydennettiin Salo-Kekkilässä ja pian sen jälkeen tuli siirto Vuoksenrannan kirkonkylään. Asetuimme siellä asumaan taloihin.
Minä olin taas toimitusjoukkueessa ja tulin em. paikkaan kuormaston mukana. Pojat teurastivat matkalla mullin. Illalla alkoivat sitä palvaamaan uunissa. Minuun iski punatauti. Tuli kova kuume ja ripuli. Ihan yhtenään sai juosta ulkona. Se löi äkkiä heikoksi, ei ollut kovin pitkä matka käymälään, mutta silläkin välillä piti istahtaa monta kertaa. Illalla myöhään jo hourasin, mutta hoksasin itsekin sen. Kaverit meinasivat, ”poika pitää viedä aamulla jsp:lle.” Sinne oli tuotu miehiä muistakin joukkueista ja komppanioista, niin paljon, että onnikka tuli täyteen.
Meidät tuotiin Ilmeen kenttäsairaalaan. Oli kai jokin maatalousoppilaitos, koska siinä oli korjaamorakennus, jonka yläkerrasta oli tehty osasto punatautisille, haavoittuneet olivat muissa rakennuksissa. Kahtena ensimmäisenä päivänä annettiin vain teetä. Seuraavina päivinä teen lisäksi muutama korppu.
Nälkä oli kova, niinpä minä hain ullakolta vaatteeni ja lähdin eräänä iltana kylälle (siellä oli vielä siviiliväestö). Satuin sellaiseen taloon, jossa oli juuri leivottu hiivaleipää ja voita juuri kirnuttiin. Minä paikkasin pojan polkupyörän sisuskumin ja sain syödäkseni lämmintä leipää tuoreen voin ja piimän kanssa, sainpa niitä myös mukaan.
Ovella oli ylihoitaja vastassa ja otti ”eväät” pois. Seuraavana aamuna sanoi lääkärille, että tämä mies kävi eilen illalla kylältä hakemassa ruokaa. ”jahah, housut pois”. Se oli sellainen tauti, että monille jouduttiin suorittamaan verensiirto ja monet siihen menehtyivät.
Päivää myöhemmin minua tuli sinne meidän komppanian kirjuri hakemaan (korpr. Malinen Kerimäeltä) kun oltiin päästy jo velliasteelle, sovittiin Malisen kanssa, että sanotaan lääkärille aina samalla tavalla ”vatsan toiminnasta”, jotta pääsemme yhtä aikaa pois.
Samana aamuna kumpikin luvattiin pois. Kun menimme sairaalan toimistoon puoliltapäivin, niin komennustodistus oli vain minulla. Oli siellä puolikymmentä muuta miestä muista yksiköistä, joiden kanssa lähdettiin kohti opastuselintä, jonka sijainnin paikkakunnan nimeä en muista, se oli kuitenkin Viipuri-Sortavalan rautatien varressa.
Olimme siellä illalla ja sovimme, että mennään vasta aamulla ilmoittautumaan. Menimme autiotaloon yöksi (siellä ei ollut siviiliväkeä). Sinne oli kellariin jäänyt hilloja, niitähän me popsittiin ja ainakin minun vatsani ei siitä tykännyt.
Aamulla menimme opastuselimeen. Kaksi miestä siitä toimitettiin eri suuntaan ja me toiset seuraavaan opastuselimeen, joka oli Räisälän kirkonkylässä. Matkaa teimme pääasiassa kävellen, välillä sattui saamaan autokyytiä huoltoautoissa. Puolenpäivän maissa oltiin Räisälän opastuselimessä, josta minut ohjattiin Pyhäjärven eteläpäässä olevaan opastuselimeen.
Jatkoin sinne matkaa yksin ja olin siellä iltamyöhäisellä. Siellä neuvottiin, että yksikkö on ihan muutaman kilometrin päässä, mutta saa olla heilläkin yötä. Lähdin kuitenkin illalla kun kehuivat porukan olevan lähellä. Sain kuitenkin taivaltaa koko yön, eikä siellä liikkunut ketään muita. Etulinjaan siitä oli vielä kymmeniä kilometrejä, kuului vain silloin tällöin tykinlaukaisuja Sakkolan suunnalta.
Ensimmäisenä tuli pataljoonan komentopaikka ja etp. majoitusalue olivat juuri kokit aamuteetä keittämässä, sanoivat meidän komppanian olevan noin 5 km päässä. Sinne tulikin meidän komppanian hevonen hakemaan muonaa ja loppumatkan pääsinkin hevoskyydillä.
Sairaalassa oloaikana Erp.12 oli siirretty Vuosalmelta Pyhäjärven pitäjän Riiskan kylään Laatokan rannalle Konevitsan kohdalle rannikkovarmistukseen. Kun Vuosalmi ja Vuoksen linjat yleensä muuttui melkein asemasodaksi, niin vissiin sodanjohto luuli sotamies venäläisen pyrkivän Laatokkaa myöten. Kuten menin toimistoon aamulla, siellä oli Malinen jo ”vastaan ottamassa”, vaikka jäi sairaalaan kun minä lähdin. Oli saanut vääpeliltä kirjeitse uudesta olinpaikasta, joten pääsi tulemaan suorinta tietä. Minä jouduin kiertämään Pyhäjärven eteläpuolitse, kun pohjoispuolta olisi matkaa ollut noin kymmenesosa.
Ei sotamies venäläistä näkynyt ollenkaan Laatokalla, niinpä siellä alkoi vähitellen (siviileitä ei siellä ollut) viljankorjuu, perunatkin olivat jo kasvaneet, mutta niitä ei saanut ottaa, eikä omenoitakaan. Erään kaverin kanssa eräänä iltana pimeän turvin kävimme omenavarkaissa ja jouduimme kiinni. Rangaistus : komppanian kaikki alusvaatepyykki pestävä. Se olikin aiheellista, alusvaatteiden vaihtoa ei ollut koko kesänä. Kyllähän se meidän pyykkääminen jäi muuripadassa keittämiseen, kaipa täit sielläkin väheni.
Kun sitten syyskuun 5:pvä tuli aselepo, alkoi kiireinen viljan korjuu ja saatiin ottaa uusia perunoita sekä omenia. Puitu vilja lähetettiin kuorma-autoilla lähimmälle rautatieasemalle, mutta perunapeltojen lopullista kohtaloa en muista, minä ainakaan en ollut perunannostossa.
Sieltä tulikin sitten siirto länsikannakselle, mutta paikkakunnan nimeä en muista. Yhden yön kerkesimme olla uudessa paikassa kun tuli välirauha.(18.9.-44). Niinpä meidän pataljoonan tehtävänä oli luovuttaa paikkakuntia Jääske-Imatra suunnalta. Tulimme Imatran-kosken kautta Simpeleen asemalle. Aika jonka käytimme tähän matkaan, ei ole muistissa. Simpeleessä olimme kuitenkin illalla ja aamulla piti alkaa lastaus pohjoisen matkaa varten, saksalaisia varten, saksalaisia ajamaan pois Pohjois-Suomesta. Aamulla tuli tieto päämajasta, että ei toisen divisioonan yksiköitä lähetetä pohjoiseen, kun Kannaksella oli suuret tappiot. Siitä hyvillä mielin käännyttiin Imatralle päin ja tultiin Ruokojärven pitäjän Syyspohjan kylään. En muista minkä aikaa siellä olimme, siellä kuitenkin Erp.12. lopetettiin, vanhat miehet pääsivät siviiliin ja –25 syntyneet siirrettiin jr.7. joka oli rauhan aikana toimiva yksikkö.
Syyspohjaan tuli sairaalasta Huupposen Marttikin, hyvin oli ”toipunut”, haitariakin osasi soittaa ihan kuin ennenkin. Me, jotka jäimme vielä armeijaan, siirryimme Immolaan j.r.7. siellä reserviläisiä alkoivat kotiuttaa. Rykmentinkomentaja lausui ”jäähyväispuhetta”, mekin olimme kuuntelemassa (eversti A. Ehrnrooth). Kyllä kai hän kiitteli miehiä, mutta mieleeni jäi mm. tämä: ”karrhu ei ole vielä kaadettu, ei panna miekkaa tuppeen”. En muista minkä aikaa olimme Immolassa, mutta lumi tuli maahan siellä olo aikana.
Immolassa oli vain työpalvelusta, en muista mitä muut tekivät, mutta minä ja yksi kaveri Kurikasta hoidimme hevosia, en vain muista montako niitä oli. Immolasta osa meistä siirrettiin Mikkeliin ja osa Jyväskylään, minä Jyväskylään. Jyväskylässäkin minä olin jonkin aikaa hevosmiehenä. En muista oliko ne samoja hevosia kuin immolassakin, enkä muista sitäkään millä kulkuneuvolla mentiin Jyväskylään, siellä löytyi hevosillekin töitä, asemalta ajettiin ampuma- ym. sotatarvikkeita Seppälänkankaan (asemalta) asevarikolle.
Jouluksi päästivät lomalle. Kotiväki oli silloin Kangaslammin Joutsenlahden kylässä, Uuno Vänttisen talossa.
31.12 –44 päättyi nostomiespalvelus kestettyään 445 vuorokautta ja 1.1.45 alkoi varusmiespalvelus jr.7. 6. komppaniassa edelleen Jyväskylässä.
Maaliskuulla –45 oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Silloin vielä pelkäsivät tulevan kapinan, jonka vuoksi asevarikot varmistettiin. Kaksi joukkuetta jäi Seppälänkankaan varikolle ja kaksi joukkuetta Inhan varikolle (minä olin Inhassa). Muuten Inhan asemalla sattui meidän siellä oloaikana junaonnettomuus, pikajuna ajoi asemalla olevan tavarajunan päälle, jota ”sotkua” selvittämään vietiin meidätkin, en muista montako kuoli ja loukkaantui. Inhassa asuimme Tuomasniemen metsäkoululla.
Huhtikuun alussa tultiin takaisin Jyväskylään ja sieltä lähdettiin melko pian Rautjärvelle (itärajalle) mottimetsään. Kaksi mottia päivässä piti tehdä silloinkin, jos teki enemmän, niin lopuista maksettiin ”käypä palkka”. Alkuun erään kaverin kanssa teimme porukassa, mutta kun päivä kului 5-6 mottiin, niin ruvettiin kumpikin tekemään ”omaan pottiin”, niin minä tein 4 mottia päivässä sääsuhteiden salliessa.
Huhti- toukokuun mentiin takaisin Jyväskylään, mutta ei ole muistissa mitä siellä puuhattiin. Kesällä lähdin kerran ”omalle lomalle” Kangaslammin Joutsenlahteen, jossa kotiväki silloin oli. ”loma-aikana” oli komppania siirretty Savonlinnan Aholahteen. Sunnuntai-iltana muiden iltalomalaisten mukana menin laivalla Aholahteen. Laiturilla oli päivystävä upseeri tarkastamassa varuskuntakorttia. Eihän minulla tietenkään sellaista ollut. Seuraavana aamuna piti mennä komppanianpäällikön puhutteluun. Silloin oli jo järjestelyt käynnissä jr.7 kokoontumiseksi Mikkeliin. Kp. kysyi vääpeliltä, että mihin tämä mies on määrätty siirrettäväksi. ”Helsingin komennuskomppaniaan” vastasi vääpeli. ”Ei mihinkään Helsinkiin, tämä mies pannaan pohjoiseen, miinanraivausporukkaan”. Jyväskylässä annoin talvella vääpelille hevoskyydin emäntäkoululle, kun se kävi siellä naisissa, sekö lienee pelastanut miinanraivauksesta.
Niin sitä minä pääsin Helsingin junaan ja siellä Helsingin komennuskomppanian vartio-osastoon. Muutaman viikon päästä tuli sinne pataljoonan komentajan rangaistusmääräys: 12 vrk arestia, syy luvaton poistuminen majoitusalueelta. Kom. kompp. päällikkö otti kuulusteluun, että minkälainen tapaus oli. No minä, että kävin iltalomalla ilman lupaa. Meinasi, että on tämä siitä kohtuuton rangaistus, minä muutan tämän suoritettavaksi palvelusvelvollisuudella. Niinpä minä olin 12 yötä putkassa, päivät palveluksessa ja ruokalassa sai käydä syömässä, mutta tukka kuitenkin leikattiin kaljuksi.
Helsingissäkään ei ollut muuta koulutusta, kuin uusien kivääriotteiden opettelua, meidän koulutuskeskuksesta oppimamme sotamies saksalaisen malli piti opetella sotamies venäläisen mallin mukaan, hihnasta olalle, saksalaismalli oli rivistöjärjestys. Kivääriotteita tarvittiin, vartio-osasto oli aina kunniakomppaniassa kun sellaista tarvittiin. Malmin lentokenttä, oli silloin Neuvostoliiton valvontakomission käytössä, siellä kävimme usein kärräämässä halkoja lämpökeskukseen. Oli ”pianojen” ym. haalausta muuttaville, asekätköjen ”evakuoimista” ym. työpalvelua vartiointitehtävien lisäksi.
Mikko-veli katosi Kannaksella kesäkuussa –44. Odotin vankien palauttamisen yhteydessä palaavan Mikonkin, mutta kun sitä ei tapahtunut, niin ylemmät instanssit päättivät ”kadonneena kuolettaa”, niinpä kesällä –45 hänet siunattiin tuntemattomaan leposijaan Kangaslammin sankarihautaan, jossa hänen laattansa Kangaslampilaisten sankarivainajien joukossa. Joulukuun 16 pnä –45 päättyi sitten 350 vrk kestänyt varusmiespalvelus, eli yhteensä armeijan harmaissa sain olla ”vain” 795 päivää.
Kotiväki oli tuohon aikaan edelleen Kangaslammin Joutsenlahdessa, josta kesällä –46 Muhokselle. Muhokselta kymmenen vuoden oleskelun jälkeen tulin Ouluun –56 elokuun 1. Päivänä. Muhoksella tuona aikana rakennettiin uusia rakennuksia pika-asutustiloille sekä voimalaitoksia Oulujokeen.
 Oulussa tammikuulla –89 
submitted by penttihille80 to Suomi [link] [comments]


2019.04.23 14:58 HowToPressASpaceBar Sinkkuna tähän asti ja hyvin menee

Tuttava kysyi, että miksei minulla ole vieläkään ketään vaikka ikää on 30 ja se laittoi miettimään ja siitä innostuneena tai tylsistyneenä ajattelin kertoa oman tarinani miltä tuntuu olla yksin/sinkkuna koko nuoruusikä tähän ikään asti. Tämä myös auttaa summaamaan tähänastiset fiilikset itselle ja toivon, että jotkut muutkin löytävät tästä jotain tarttumapintaa, jos ei niin menetitte vaan aikaa. Halusin tehdä tästä ytimekkään viestin jonka itse olisin halunnut joskus lukea. Pyrin olemaan mahdollisimman totuudenmukainen. Haluan myös tarjota vertaistukea niille jotka mahdollisesti ovat samassa tilanteessa kuten minä. Tarkoitukseni on siis kertoa omat virheeni joita olen tehnyt, johtopäätökset joihin olen päätynyt ja ohjeet joilla pärjätä kun mieli vetää matalaksi. Koen olevani jo tarpeeksi pätevä tästä aiheesta joten voin jakaa sen mitä olen oppinut. En siis hae sääliä tai oikeastaan hyväksyntääkään vaan antaa kuvan siitä, mitä tunteita ja mutkia sinkkumies käy läpi. Samalla haluaisin herättää keskustelua tästä näkökulmasta ja kuulla muiden kokemuksia.

Itsellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia olla yksin ja oikeastaan olen aina hakeutunut tekemään asioita yksin tai pienessä ryhmässä. Tunnen olevani vahvasti introvertti joka on varmasti yksi suurimmista syistä miksi olen päätynyt tähän tilanteeseen, mutta ei varmasti ainoa. Olen aina pyrkinyt panostamaan asioissa laatuun enkä määrään ja näin on myös ollut omissa kaverisuhteissakin. Minulla on aina ollut ystäviä tai ystävä ja osaan arvostaa sitä. En kuitenkaan koe yksin olemista ongelmana vaan yksinäisyys on se jota pelkään. Tässä kontekstissa yksinäisyydellä tarkoitan sitä vastakkaisen sukupuolen läsnäolon puuttumista elämästä ja tämä on se aihe josta haluan puhua.

Oma taustani on varmasti aika peruskauraa. Hiljainen poika alakoulussa joka hoiti opinnot mallikkaasti. Sivusta seuraten kun muut “seurustelivat” ja “alkoivat olemaan”. Uskon, että kaikki muistavat tämän ajan. Kerran discossa tyttö pyysi tanssimaan, mutta minä tyhmänä kieltäydyin kun en pystynyt ennakoimaan sitä äkillistä tilannetta, harmittaa jälkikäteen ja se jäi ainoaksi kokemukseksi siltä ajalta. Yläasteella sama kuvio, mutta sekaan lisätty murrosiän tuoma extra energia ja hormoonit, siis ne luonnolliset. Vastaavasti mielenkiinto tyttöjä kohtaa nousi exponentiaalisesti, mutta ujous söi kaikki teoriatasollakin olleet lähestymisyritykset. Melko paha yhtälö. Tämä turhautuminen tietenkin purettiin tietokoneisiin ja sen ympärillä olevaan toimintaan joka puolestaan johti sen alan suvereeniin hallintaan ja taas sosiaalisten tilanteiden taitojen heikentymiseen. Oli helppoa hallita Counter Strike 1.6:ssa tilanteita, mutta edes nopea katsekontakti ei onnistunut tyttöihin. Itsevarmuutta oli, mutta väärissä asioissa.

Lähin kosketus päinvastaiseen sukupuoleen syntyi liikuntatuntien tanssiharjoituksissa ja joka tähän päivään asti on tuorein muistikuva siitä puolesta. Peruskoulun jälkeen uusiin opintoihin. Siellä tuttu kaava jatkui ja toteutti itseään. Luokan paras oppilas, mutta välitunneilla sai sivusta kuunnella miten kaverit vertaili omia tyttöystävä kokemuksiaan ja rooli jäi lähinnä pään nyökyttelyyn hyväksymisen merkiksi, kuten muka olisin ymmärtänyt aiheesta jotain. Tässä kohtaa muistan tosissani alkaneeni miettimään tätä aihetta tarkemmin.

Koulun jälkeen päätin tehdä unelmastani ammatin. Tässä onnistuin, mutta se vaati taas eristäytymistä muista ja kovaa itsekuria ja jälleen sosiaaliset taidot pysyivät siinä mihin ne esikoulu ajoista jäi. Huomasin, että olin tosi pätevä siinä mitä tein ja siinä isossa osassa oli se aikamäärä mitä pystyin laittamaan itseni kehittämiseen seurustelun sijaan. Tämän voi nähdä hyvänä puolena ja siksi ymmärrän historiassa esiintyviä tiedemiehiä ja heidän heikkoja suhteita naisiin/ihmisiin. Joskin suosittelen välttämään Teslan esimerkkiä kiinnostua puluista naisten sijaan.

Minulla ei siis ole ollut mitään huonoa seurustelukokemusta vaan ongelma on niiden totaalinen puuttuminen. Mietin, että miksi en vaan voi uskaltaa ja mennä puhumaan tytöille kuten muutkin. Halusin kuitenkin kovasti samaa mitä muutkin, mutta en vaan saanut aikaiseksi mitään. Alkuun kyse oli ujoudesta joka kumpusi huonosta itseluottamuksesta joka taas vastaavasti syntyi erinäisistä syistä. Tämä ajan saatossa kasvoi pienestä korokkeesta isoon seinään jonka yli ei pääse ja sen murtamiseen vaaditaan jotain voimaa mitä minulla ei ollut. Ihminen sopeutuu ja se on yleensä hyvä ominaisuus, mutta itse näen yksinäisyyden asiana johon on vaikea sopeutua ilman, että muuttaa radikaalisti elämään suhtautumista. Me olemme kaikki monimutkaisia systeemejä joissa kausaliteetti vaikuttaa pinnan alla. Asioita muuttamalla voidaan saada haluttuja tuloksia, mutta millä hinnalla.

En haluaisi ajatella, että peli olisi menetetty jos ei ole saanut mitään seurustelukokemusta elämän ensimmäisen 25 vuoden aikana, mutta samalla pitää tiedostaa, että ympärillä olevat, mahdolliset naiset omaavat enemmän kokemusta. Nuorempana kokemuksen puute tuskin haittaa, mutta vanhempana se kyllä vaikuttaa merkittävästi jo siihen uskaltaako lähestyä muita ja miehenä on edelleen pakko tehdä se aloite. Tasa-arvo kun ei toimi tähän suuntaan. Jos syystä tai toisesta ei sitten omaa kokemusta niin on melko hukassa. On kuin jalkapäivän väliin jättänyt punttisalilla käyvä tyyppi joka ei jaksa juosta ja jolle on helppo nauraa kun se kompuroi juoksumatolla.

En ole koskaan mielestäni ollut mitenkään täysin toivoton tapaus verrattuna ikäisiini kavereihin, mutta käsittelen tätäkin aihetta tuonnempana. Omalla kohdallani monet asiat pitäisi olla “paperilla” kunnossa kumppanin löytämiselle, mutta tätä pohtiessa olen huomannut miten monimutkainen aihe tämä oikeasti on tai sitten vaan teen siitä sellaisen.

Olen liian kriittinen asioiden suhteen, mukaan lukien itseni. Näen itseni vaan kriittisessä valossa joka vastaavasti heijastuu mielialaan jossa vähättelen itseäni ja omia saavutuksia. Tämä taas on kaikkea muuta mitä pitäisi tuntea jotta voisi lähestyä naisia. Olen käsittänyt, että itsevarmuus korjaa hiukan karummankin ulkomuodon. Vaatimattomuus on suomalaisille tietenkin ominaista, mutta jossain kohtaa menee raja jossa itsensä vähättelemällä saa sen vaikuttamaan joka osa-alueeseen elämässä

Mitä enemmän aiheesta lukee ja etsii muiden kokemuksia, sitä enemmän tuntee olevansa hukassa. On iso määrä termejä, eri ryhmiä jotka harjoittaa tiettyjä elämän oppeja ja kasa “asiantuntijoita” jotka rahastavat “totuudella”. Myönnän, että olen käyttänyt liikaa aikaa näihin, mutta uskon, että joukossa on järkeviä pointtejakin. Tässäkin aiheessa sokeasti yhtä suuntaa seuraamalla voi päätyä huonoon paikkaan.

Olen käynyt jo klassisen kaaren missä otetaan red pill ja “ymmärretään” miten naiset toimii, sitten PUA (Pick Up Artist) teoriaa jolla saadaan äärimmäinen itsevarmuus lähestyä ketä vaan, lasketaan numeroita ja lopuksi laitetaan MGTOW lakki päähän ja kritisoidaan miksi naiset ovatkin ilkeitä ja miten heikossa asemassa mies on tässä kaikessa. Päivän lopuksi sitten luvataan NoFap lupauksia ja toivotaan, että naiset juoksee kadun toiselta puolelta syliin kun aistivat massiiviset testosteronin nousut. Uskokaan kun sanon, että tästä polusta ei jää mitään käteen ja sitä ei kannata kulkea pitkään. Katkeroituminen on yllättävän helppoa, pelottavaa jopa.

Olen myös hyväksynyt vuosia sitten sen, että parisuhteen syntyminen ei ole mikään ihmisoikeus ja kenelläkään ei ole velvollisuutta solmia parisuhteita toisen kanssa. Ihan kuten luonnossakin, kaikki pohjautuu selviytymiseen ja sitä kautta siihen kenellä on mahdollisuus lisääntyä. Me ihmiset vaan olemme saaneet käärittyä aiheen pehmeämpään pakettiin vaikka taustalla jyllää alkukantaiset funktiot. Disney prinsessat ja prinssit ovat luoneet illuusion jostain mitä ei oikeasti ole. Tämän ymmärrettyä näkee asiat objektiivisesta näkökulmasta joka vastaavasti auttaa näkemään omat virheet, syyt ja seuraukset. Miehet ja naiset hakevat tiettyjä piirteitä ja tämän päälle vielä vaikuttaa vallitseva kulttuuri ja sen hetkiset vivahteet. Riippuen myös missä asut, voivat mahdollisuutesi olla hyvät, huonot tai jotain siltä väliltä.

Jokaisen kortit on jaettu kun tänne tullaan, osan pakasta voi pelata elämän aikana, riskillä tai harkiten ja katsoa mihin ne riittää. Päätöksiä pitää tehdä ja niiden kanssa elää ja tämä on mielestäni tärkeää. Syitä yksinäisyydelle voi hakea mistä vaan, mutta enemmän tai vähemmän ratkaisut lähtevät itsestä. Voin vaan jossitella, että missä olisin nyt jos olisi uskaltanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennyt juttelemaan tytöille nuorempana, olisinko nyt onnellisempi vai en. Ehkä jonain päivänä koen suuren itseluottamus boostin ja uskallan, ei tässä vielä ikäloppuja olla.

Päätin luonnollisesti käyttää omaa vahvaa elementtiäni ja etsiä seuraa netin kautta. Tutkin aihetta paljon, loin tunnuksia kaikkiin suomalaisiin sivustoihin. Iteroin kuvia, välillä jopa photoshopaten, kokeilin eri tekstejä ja ennen kaikkea olin aktiivinen ja lähetin paljon kohdennettuja viestejä. Harrastin tätä aktiivisesti vuoden verran käyttäen 4:ää eri sivustoa ja tämä ajoittui pre Tinder aikaan. Tunnukset poistin viiden vuoden päästä tästä aktiivisesta kaudesta. Syitä tähän oli monia. Maksuttomat sivustot muuttuivat maksullisiksi, ominaisuuksia karsittiin ja tarjonta oli tosi pientä eikä se ollut aktiivista. Suurin syy lähdölle oli se, että en saavuttanut mitään tuloksia. Arvioin lähettäneeni noi 350 viestiä joista vastauksen sain 10:een. Alueena oli koko Suomi. Näistä kahden kanssa sain pidettyä lyhyen viesti yhteyden, mutta niiden kariuduttua totesin tämän kortin pelatuksi. Näin jälkikäteen katsottuna olin luultavasti liian nuori ja silloin myös nettitreffailu koettiin epämuodikkaaksi ja siitä syystä pienen piirin puuhasteluksi.

Pian tämän jälkeen Tinder tuli kuvioihin. Ajattelin, että vihdoin voin siirtää kaiken oppimani nettitreffailusta Tinderiin ja saada tuloksia. Valitettavasti Tinder korostaa ulkomuotoa yli kaiken jolloin omat pelimerkit loppuivat kesken. En lannistunut vaan olen käyttänyt Tinderiä vuodesta 2015 tähän päivään asti. Alussa aktiivisesti ja sen jälkeen satunnaisesti. Matcheja olen saanut 4 vuoden aikana 25 joista yhden kanssa viestiä vaihtui enemmän kunnes radiohiljaisuus iski päälle. Tinder on hyvä jos satut olemaan siinä 10% miehistä joilla ulkomuoto täsmää naisten ihanteita, muuten olet sitten tuurin varassa. Ne parit viestit jotka sain vaihdettua mukavan oloisen naisen kanssa tuntuivat mahtavilta. Fiilis oli melkoinen ja siihen voisi jopa jäädä riippuvaiseksi.

Nettideittailussa tuntuu pätevän aika samat asiat mitä oikeassakin maailmassa. Itse näen, että ujous ja itsetunnon puuttuminen yhdistettyä jo luontaiseen introvertti -käytökseen tekee minusta näkymättömän. En myöskään kuulu ulkomuodollisesti siihen top kategoriaan. Olen pitkä, sporttinen ja päihteetön eikä minulla ole ongelmia elämässä, mutta tämä taas voi näyttäytyä tylsänä. Tästä syystä en usko nettideittailussa olevan minulle hyötyä, oli alusta/sovellus mikä tahansa ja tästä on jo merkittävä määrä omaa statistiikkaa.

Olen miettinyt monesti voiko olla onnellinen, mutta silti elää yksin. Itse pystyn. Ehkä ennen oli mahdollista eristäytyä muista ja ohjata se energia muuhun. Esimerkiksi munkit (ei leivokset) tekivät tätä ja ymmärrän luostareihin eristäytymisen hyödyt. Tässä ajassa on vaikeampaa toteuttaa samaa ja silti elää maailmassa joka on ärsykkeitä täynnä. En itse pyri tähän ja haluan olla normaali ihminen normaalissa maailmassa.

Järjellä ajateltuna ihmisen pitäisi olla onnellinen jos saa elää terveenä ja katto pään päällä. Olen huomannut, että näin ei kuitenkaan ole. Varsinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, mieli vetää yksinäisyyden esille joka taas potkaisee päähän vielä lujempaa. Kaikki elävät olennot pyrkivät lisääntymään ja ihmisellä vielä on läheisyyden tarve ja nämä on vieteistä voimakkaampia joten en usko, että näitä voi koskaan täysin poistaa yhtälöstä. En myöskään halua luopua niistä, koska ne ovat osa ihmisyyttä.

Tässä on ehkä se tärkein “oppi” jonka olen oppinut ja jonka haluan jakaa. Onnellisuuden kannalta on mielestäni tärkeää kokea välillä huonompia aikoja jotta arvostaa hyviä, mutta olla aina sinut itsensä kanssa ja jossain vaiheessa hyväksyä asioita. Elämä on vaikeaa kaikille ja jokaisella on omat kamppailunsa.

Itse pyrin välttämään omassa elämässä kaikkea keinotekoista, koska yleensä se myös vääntää yksinäisyyden esille. Sosiaalinen media, elokuvat/sarjat harvoin tuo hirveästi elämään, mutta niistä irti päästäminen tuo paljon etuja. Se aika minkä olen käyttänyt yksinäisyyden kanssa painimiseen olisi voinut käyttää paremmin. Sillä vaivalla olisi oppinut vaikka uusia kieliä tai kehittämään omaa osaamista muilla alueilla. On turha kokea kateellisuutta niitä kohtaan jotka ovat löytäneet jonkun vierelleen vaan kääntää se ihan toiseen suuntaan ja välttää joka tilanteessa vikojen etsimistä muista. Meillä kaikilla on tietty määrä tunteja ennen kun kellokortti leimataan viimeisen kerran joten mieti mistä saat parhaimman hyödyn. Itsesi kehittämisestä vai turhasta murehtimisesta. Itse koen löytäneeni tasapainon asioiden väliltä ja toivon sitä myös muille.

EDIT! Suuri kiitos kaikille kommentoijille! Ajattelin, että summaan tämän kaiken palautteen. Itselle tuli yllätyksenä se, että tämä aihe kosketti näin monia, tavalla tai toisella. Se on samalla rohkaisevaa tietää, ettei ole yksin asian kanssa, mutta toisaalta isossa mittakaavassa huolestuttava asia. On hyvä nähdä, että monet ovat sinut asian kanssa, mutta luulen silti, että monilla tulee hetkiä jolloin asia vaivaa. Tärkein on edelleen mielestäni se, että tiedostaa sen tunteen ja mistä se tulee, miksi tilanne on niin ja mitkä ovat syyt. Tämän jälkeen voi tehdä valintoja terveeltä pohjalta. Korjata ne syyt ja katsoa eteenpäin tai vaan hyväksyä tilanne ja löytää ne asiat elämästä josta saa tyydytystä ja hyväksyntää jos sitä kaipaa elämäänsä. Kaikessa myös välttää katkeroitumista ja syiden ulkoistamista muille.
Vaikka oman postauksen tarkoitus olikin vaan kertoa oma tarina ja aloittaa keskustelua aiheesta niin kommenttia tulikin melkoinen määrä ja ihan konkreettisia vinkkejä joista osasta itse olen jo ottanut kopin ja joista osaa on tarkoitus soveltaa tulevaisuudessa, kun saa pohjalle enemmän onnistumisia. Olin tavallaan hyväksynyt tilanteeni ja siinä mielessä heittänyt hanskat santaan, mutta kaikki vertaistuki ja vinkit loi sitä toivoa vielä tulevasta. Sain vahvistuksia omille fiiliksille, mutta myös uutta näkökulmaa moneen asiaan. Omalla kohdalla varmaan keskeisimmät ovat se, että näkee naiset ihmisinä siinä missä muutkin, aloittaa tarpeeksi matalalta ja kehittää sitä kautta rohkeutta toistojen kautta keräten onnistumisia ja varsinkin epäonnistumisia, koska niistä oppii. Samoin siirtää sitä focusta pois Tinder maailmasta oikeaan maailmaan ja arkisiin asioihin.
Parit pointit jotka heräsi kun luin kommentteja. Maksullinen puoli on varmasti ratkaisu monille, mutta mietin sitä, että voiko sillä myös olla niin paljon negatiivisia vaikutuksia jolloin se nettotulos jää negatiiviseksi tietyille ihmisille, lähinnä itseni kaltaisille joiden prioriteetissä se puhdas seksi ei ole ykkösenä vaan halu tuntea se toinen ja viettää aikaa, vaihtaa ajatuksia ja katsoa mihin se etenee. Tässä yhtälössä se tieto, että toinen on siinä vierellä vaan puhtaasti rahasta rikkoo fiiliksen vaikka se tietenkin on sen toisen oma päätös eikä ketään pakota tätä henkilöä. En sano etteikö tästä olisi hyötyä saada kokemuksia ja varmuutta siihen kun kohtaa jonkun joka on oikeasti mukana ilman tuntiveloitusta. Jokainen tietenkin pohtii omalta kohdaltaan, mutta tässä oli oma näkemys asiaan.
Toinen pointti jonka huomasin toistuvan oli ulkomaiset naiset. Olen jonkin verran aiheesta lukenut ja miten länsimainen mies nähdään eri kulttuureissa. Siinäkin on etunsa ja ihan validit syyt laajentaa skaalaa. Helposti tämän aiheen käsittää siten, että 50+ vuotiaat miehet lähtevät Aasian suuntaan hakemaan seuraa. Ei tietenkään kyse ole aina seksiturismista ja tuskin ketään nyt suoranaisesti tätä tarkoittikaan. Lähtökohtaisesti pidän siitä ideasta, että matkustamalla saa paremman käsityksen asioista ja mahdollisesti siinä samassa tutustuu uusiin ihmisiin ja se vastapuoli voi nähdä mielenkiintoisena sen mikä taas täällä nähdään tylsänä. Tässäkin aiheessa itselle herää samoja kysymyksiä mitä maksullisesta seurasta. Jos joku oikeasti ja aidosti haluaa viettää aikaa ja tutustua, olisi se optimaalinen tilanne. Jos taas motiivina on raha jonka mahdollisesti varakas länkkäri voisi tuoda kyseisen naisen elämään niin siinä kohtaa, ainakin omalta osalta miettisin asiaa uudestaan.
Tinder tuntuu jakavan myös mielipiteitä. Osa on sitä vastaan, osa näkee sen potentiaalisena ja osa ei edes halua koittaa. Näin siis kärjistettynä. Itse näen, että zumpailen näiden ääripäiden välillä, mutta tiedostan kuitenkin ne tietyt faktat. Tästäkin aiheesta tuli paljon hyviä vinkkejä ja molemmilta sukupuolilta. Tinderin kohdalla olen aina nähnyt ja näen edelleen ongelmana tai vahvuutena, riippuen henkilöstä sen ulkomuotoon keskittymisen. Tietenkin nykymaailma on hektinen jolloin visuaalisina otuksina voimme nopeasti käydä läpi tarjontaa, mutta tässä jalkoihin jää itseni tyyliset miehet. Yleensä mitä enemmän on valinnanvaraa, sitä ahdistavampaa ihmisille on vaikka olisi siellä valitsemis puolella kuten naiset. Kommenteissa tuli paljon vinkkejä joilla parantaa omia mahdollisuuksia, mutta vaan tiettyyn rajaan asti. Onneksi yleensä nämä ohjeet myös antavat sisältöä elämään ylipäätään kuten ulkomuodosta huolta pitäminen jolloin se on win & win. Yksi vinkki jonka huomasin itse hetki sitten on se, että on mielenkiintoista katsoa millaisia profiileja miehillä on Tinderissä, koska niitä vastaan kilpailet. Tämän ei saa antaa lannistaa vaan lähinnä sitä kautta näkee yleiset trendit ja kaavat joita käyttää tai välttää jos haluat erottua joukosta. Sama toimii Badoossa jota olen testaillut myös, mutta huonolla menestyksellä.
submitted by HowToPressASpaceBar to Suomi [link] [comments]


2019.01.25 18:24 heitapoisHinuri Kaappihomon avunhuuto. Miten nämä homo-hommat toimivat suomessa?

Olen 90-luvun puolivälissä syntynyt mies ja noin vuosi sitten tajusin olevani kiinnostunut myös miehistä naisten lisäksi (en siis ole täysi homo vaan bi-seksuaalinen(outo sana näin suomeksi)), mutta näin syvemmin ajateltuani, asiaa tuntuu kuin olisin ihan hukassa enkä tiedä minne edetä kaapista asian kanssa.
Mutta muutama kysymysn näin alkuun, katsotaan keksinkö lisää myöhemmin ja toki nämä kymysykset olisin voinut googlettaa mutta katsotaan saanko mitään "live" keskustelua aikaan
Elikkä joo aivan kaapissa asian kanssa vielä muutamaa ulkomaalaista netti-tuttua lukuunottamatta, Sekä aivan hukassa minne ja miten jatkaa ja uskallanko edes yrittää löytää miestä vai pitääkö tyytyä naiseen ja olla "normaali"
Toki eihän itseään pitäisi pakottaa mihinkään ja vain aika kertoo mistä itsensä löytää, mutta joo tälläisiä perjanta illan ajatuksia.
Edit: Huomenta ihmiset, kiitoksia kaikille rakentavista kommenteistaan ja myös niistä ei rakentavista :) maailma ei ole kaunis ja se on hyvä muistaa.
Sen verran lisään ehkä hieman myöhässäkin että "kaapista tulemisella" en nyt tarkoittanut sitä että joka vastaantulijalle ja tutulle huudan olevani homo tai että laittaisin someen jotain tämän kaltaista, taikka kulkisin ulkona sateenkaari sukkahousuissa ja nahkavaljaissa.
submitted by heitapoisHinuri to Suomi [link] [comments]


2018.07.23 20:47 muuttopoisheitto Muutto pois Oulusta. Tampere vai Helsinki?

Moikka moi kaikille,
Aiheena siis että minne kannattaisi Suomessa muuttaa? Asun nyt Oulussa, ja syistä johtuen olisi nyt hyvä tilaisuus muuttaa joko Helsinkiin tai Tampereelle.
Olen siis 35-vuotias mies, työskentelen it-alalla, harrastelen maasto- ja maantiepyöräilyä, hiihtoa, laskettelua, ja toivottavasti kohta myös moottoripyöriä (enska/adventure). Katselin alustavasti että Tampereen lähellä olisi kätevästi Sappeen laskettelukeskus, ja Tampereella muutenkin on varmaan parempi lumitilanne talvisin. Toisaalta Helsingissä on enemmän ihmisiä ja varmasti sitä myötä enemmän vilskettä ja vilinää.
Kaupunginvaihdoksen myötä olisi tarkoitus yrittää löytää uusia kavereita koska vanha kaveriporukka on hajaantunut perhe-elämään ja ulkomaille muuttoihin ja toisaalta haussa on ehkä myös jotain parisuhteen tapaistakin koska lisääntyvä yksin olo alkaa käydä suorastaan tylsäksi. Oulussa tuntuu olevan äärimmäisen vaikea löytää kumpaakaan. Ehkä en osaa, ehkä oulussa on vain pienet piirit joihin ei oteta uusia jäseniä. En tiedä.
Mutta oli miten oli, nyt olisi hyvä tilaisuus rebootata elämä, joten olisi kiva kuulla mielipiteitä että kummassa kaupungissa olisi paremmat mahdollisuudet onneen näillä parametreillä.
submitted by muuttopoisheitto to Suomi [link] [comments]


2018.03.05 17:44 mythoplokos ✨✨ Eureddission - Suomen kansallisten karsintojen 1. vaihe - Ehdota Suomen edustajaa historian ensimmäiseen Eureddision-laulukilpailuun! ✨✨

Eureddision on täällä!

Glitterhousupuvut, tuulikoneet ja sateenkaariliput esiin! Suomi osallistuu historian ensimmäiseen 'Eureddision'-kilpailuun! Tämä on kansainvälinen taisto karmasta, kullasta ja kunniasta! Kilpailun tarkoitus on kaikkien Euroopan kansallisten subredditien kesken äänestää paras uusi pan-eurooppalainen viisu, ja meidän tehtävä täällä ärSuomessa on löytää ja äänestää se suomalainen biisi, jolla on parhaat tsäänssit tuoda poika[oletettu] kotiin!
Kansalliset karsinnat koostuvat kahdesta vaiheesta:
1. (Tämä) lanka jossa Suomen käyttäjät saa linkata oman ehdokkaansa vuoden parhaaksi suomalaiseksi lauluksi ja Suomen edustajaksi Eureddisioniin.
2. Noin viikon päästä ilmestyvä äänestyslanka, johon kerätään kaikki 1. langassa ehdotetut ja sääntöjen vaatimukset täyttävät raidat. Eniten ääniä saanut biisi tulee edustamaan Suomea Eureddision-kilpailussa.
Kaikki mukaan, nyt on tilaisuus promota suomalaisia suosikkiartisteja kansainväliselle yleisölle! Kolutkaa vaikka viime vuoden soitetuimpia suomalaisia biisejä omista soittolistoistanne ja linkkailkaa tänne. Jokaisesta Eureddisioniin osallistuvasta kansallisesta subista kerätään myös 'kansallinen soittolista', jotka kerätään yhteen kaikkien kuunneltavaksi.
Pidetään kivaa (ja pistetään paremmaksi kuin Sweden)!

Säännöt

Seuraavat kriteerit täyttävät musiikkiraidat/laulut hyväksytään kansalliselle soittolistalle ja kilpailemaan Suomen edustajanpaikasta ensi viikolla:
Ehdotukset pyydetään postaamaan lankaan seuraavan mallin mukaan:
 * [**Artisti** - *Laulun nimi*](linkki) (laulun genre) "Lyhyt (tai halutessa pitkä) tekstiesittely jossa perustelet, miksi laulu on mielestäsi vuoden paras suomalainen tai miksi sen pitäisi edustaa Suomea Eureddisionissa - käytäjänimi" 
ärSuomen kulttuuriministeri u/mythoplokos katsoo, että kaikki ehdotukset ovat sääntöjenmukaisia ja päivittää kaikki ehdotukset tähän postaukseen.
Kiitos jo etukäteen osallistumisestanne ja innostanne !

Ollaan kivoja eikä haukuta toisten musiikkimakua :)

Tämän hetkinen soittolista

Suomi - Reddision 2018 - National Playlist

...

t. Kansaivälinen Eureddision-tiimi ja äSuomen moderaattorit

submitted by mythoplokos to Suomi [link] [comments]


2018.02.27 12:37 vastarintaonvapautta Kansallissosialismi - NYT [Pienimuotoinen novelli joka esittelee syyttä halveksitun ja mustamaalatun demokraattisen ja aidosti tasa-arvoisen aatesuuntauksen todelliset tavoitteet]

Törmäsin tämmöseen hienoon tarinaan jossa kuvaillaan tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaa. Mielestäni /suomen ja muidenkin tulisi lukea se jotta tietävät millaista yhteiskuntaa kansallismieliset patriootit todellisuudessa yrittävät rakentaa sen sijaan että uskoisivat vasemmistolaisten ja globalistien valheita aatteesta. Kaikki krediitti "NOX":lle tämän kirjoittamisesta.
Osa 1:
Koulujen lähellä metsässä näkyy erilaisia temppuratoja. Sinne on kokoontunut myös Virvatulet-nimisen päiväkerhon lapsia. Päiväkerhossa lähiseudun lapset viettävät noin neljä tuntia päivässä. Kaupungissa ei ole päiväkoteja vaan ainoastaan kerhotoimintaa. Jos lapset tarvitsevat pidempiaikaista hoivaa yhteiskunnalta, lastenhoidon piiritoiminnan naiset hoitavat heitä. Se on myös yksi monista paikoista, jossa naiset suorittavat yhteiskuntapalveluksen velvollisuutena omaa maataan kohtaan. Se vastaa miesten pakollista asevelvollisuutta.
Koulu päättyy ja lapsia ryntää valtavasti ulos. Tytöillä on yllään hameet ja pojilla housut näin kesäaikaan, mutta myös ulkoiluvaatteita näkyy lasten päällä. Joku on onnistunut hyppimään kuralätäkössä matkalla kohti suojatietä. Lapset huomaavat lopulta väistää minua, kepin kanssa kulkevaa vanhempaa naista.
Opettaja huutaa lujaa lasten perään ja tuo juosten jonkun unohtaman takin. Lapset ryhmittyvät suojatien viereen ällistyttävän suoriksi riveiksi. Joku innostuu laulamaan reippaasti ja muut liittyvät mukaan. Liikenteenohjaaja komentaa lapsia olemaan hiljaa heidän ylittäessään suojatietä ja kehottaa heitä väistämään muita kulkijoita. Seuraani liittyy valkoiseen mekkoon pukeutunut nuori nainen, jolla oli sähköavusteisen pyörän takatarakan laatikossa ostoksia. Hänen nimensä on Ella.
Ruokakaupat muistuttavat täällä toreja, ja niistä toimitetaan ruokaa suoraan koteihin. Kasviksia on tarjolla valtavasti, ja kaikki ruoka on pääosin luonnonmukaisesti tuotettua tavallista kotiruokaa. Valkoista vehnää ja sokeria sisältävää teollista valmisruokaa ei juuri näy. Virvoitusjuomat ja makeiset eivät hallitse kaupan hyllyjä, ja ne on valmistettu mahdollisimman luonnonmukaisesti. Löytyypä kaupungista myös ihan perinteisiä ompelimoja ja kotimaisena työnä tehtyjä vaatteita sekä kenkiä. Tavarat aina huonekaluista tekstiileihin on valmistettu kestämään kulutusta.
Ella kertoo, että hänellä on kotona erikokoisia TV-näyttöjä ja mukanaan älypuhelin, kun ihmettelin, myydäänkö niitä kaupungissa lainkaan. Kuulemma älylaitteiden räpläämiseen ei kuluteta liikaa aikaa, sillä valtio kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan ja jokaisella on töitä tehtävänä. Uusinta uutta ovat edistyneet hologramminäytöt. Mitä ihmettä Suomessa oikein tapahtuu? Ovatko hipit valloittaneet maan?
Ellan kolme lasta ovat päiväkerhossa noin neljä tuntia päivässä. Ella kertoo olevansa mausteiden pienviljelijä ja rivitaloalueella on viljelypalstoja. Hänen miehensä Onni on töissä telakalla. Pian lähiöiden takana sijaitsevat maataloustuotannon alueet, joissa ainoa sallittu tuotantotapa on luomutuotanto. Ihmisiä asuu paljon maaseudulla tai maaseutumaisissa kaupungeissa. Ella tekee välillä vapaaehtoistyötä kaupungin juna- ja metroasemilla, joissa törmää muutamiin vaikeissa perheolosuhteissa oleviin nuoriin sekä alkoholisteihin. Ellan ystävätär Freya on koulutukseltaan fyysikko ja hän tekee pidempää päivää etenkin nyt, kun lapset ovat jo vanhempia. Freyan miehen työpaikka on Pohjoismaisessa Liittoumassa maanpuolustuksen parissa.
Kysyn Ellalta, mistä ihmeestä täällä voi ostaa tupakkaa tai alkoholia? En löytänyt niitä isosta ruokakaupasta. Alkoholi- ja tupakkamyynti löytyvät sittenkin kaupan takaosasta, ja sen eteisen täyttävät värikkäät julisteet. Niissä lukee iskulauseita: Liity jo tänään vanhempien herrojen maastoklubiin! Modernia kansantanssia Liekkiö-salissa! Tapanilan radalla ammutaan taas tiistaisin! Tee velvollisuutesi ja ompele villasukat naapurisi ikäihmiselle! Ja niin edelleen.
Kiinnitän huomiotani erityisesti autoteiden ja rakennusten hyvään kuntoon, mutta toisaalta myös ihmisten asiallisuuteen, työteliäisyyteen ja käytännöllisyyteen. Joku auttaa vanhuksen kadun yli ja juttelee tämän kanssa samalla kysellen tämän vointia. En näe kenelläkään muoti- tai merkkivaatteita, vaan katukuva on kuin ripaus modernia hippeilyä, armeijatyyliä ja univormuja sekä rentoa siistiä pukeutumista. Muutamilla naisilla on yllään jonkinlainen moderni versio kansallispuvusta.
Kaupungissa näkyy monenlaista arkkitehtuuria ja vanhoja rakennustyylejä on otettu rohkeasti uusiokäyttöön. Joku on keksinyt rakentaa Rooman Pantheonia muistuttavan kirjaston, jonka ohessa toimii lääkärin vastaanotto. Kaupunkikuvaa hallitsee vehreys, ja jopa muutama kahvila näyttää kasvihuoneelta.
Pyöräkaista päättyy kävelykatuun, mutta vaaleansinipunainen viiva kulkee aivan keskeltä promenadia. Katuun on piirretty lastenvaunujen kuva. Alue on vaunujen ja rattaiden määrään nähden tarpeellinen. Nyt näkyy modernia arkkitehtuuria ja rakennusten koko kasvaa. Lippurivistöt alkavat hallita katuja ja vanhan ostoskeskuksen ja epämääräisen torin vanhaa aluetta hallitsee linnakkeen näköinen rakennelma. Sen muuri on kuin Suomenlinnan vanhaa kivimuuria nurmikoiden keskellä ja valtava teräksinen rakennuskompleksi alueen ydin.
”Isäni vitsaili, että se olisi pitänyt rakentaa pyramidin muotoiseksi ja sai sen jälkeen miltei turpaansa kerholla”, joku sanoo äkkiä vieressäni. ”Hän eli sittemmin Hampurin anarkistien yhteisössä. Kun tukirahat loppuivat, idea autonomisesta vapaakaupungista lakkasi viehättämästä.” Vieressäni olevalla miehellä on siistit vaatteet yllään. Tukka on ajeltu lyhyeksi ja takissa on hihamerkki, joita näkyi myös kaupungin katukuvassa. Hän kertoo työskentelevänsä senaatissa tiedotustehtävissä.
”Mikä tuo suuri linnoitus on?”, kysyn mieheltä tilaisuuden tullen. ”Se on muistomerkki vapauden puolesta taistelleille”, mies vastaa. Vasta nyt älyän katsoa tarkemmin valtavan kokoisia hologrammimaisia valonäyttöjä, jotka on pystytetty linnakkeen sisääntuloteille. Niissä pyörii kuvaa historiallisista tapahtumista. Lopuksi näyttöön jää teksti ”Kansallissosialistinen Suomi 20 vuotta”. Hymyilen hetken, mutta sitten miehen sanat uppoavat tajuntaani koko voimallaan. Muistomerkki vapauden puolesta taistelleille. Kaikki eivät ole enää juhlimassa uuden yhteiskuntajärjestyksen merkkivuotta. Elämä on kulkenut eteenpäin ja uudet sukupolvet elävät nyt modernin kansallisuusaatteen, modernin kansallissosialismin aikaa.
Mies kiirehtii töihin ja minä päätän lähteä etsimään mainoksissa kaupungilla vilahtanutta globalisaatiomuseota. Telakan alue on suurempi kuin osasin arvatakaan ja uudet teollisuusalueet jatkuvat kohti itää. Työntekijöitä näkyy ulkona lounastauolla ja meteli on kova. Näkemäni kaupunkilaiset olivat pääosin valkoisia, mutta lukuisia turisteja osui myös silmiini.
Eläkeläispari tulee vastaani ja neuvoo tien museolle. Lasikaapissa aulan seinää koristaa puoliksi poltettu sateenkaarilippu. Museossa esitellään muun muassa globalisaatio- ja monikulttuurisuuspropagandaa, kuvia anarkisteista ja feministeistä sekä EU-johtajien vanhoja puheita monikulttuurisuuden, sateenkaariaatteen ja Euroopan liittovaltiokehityksen välttämättömyydestä ja väistämättömyydestä. Pyörähtääpä siellä myös entuudestaan tuttu ja vaivaannuttavan nolo video Angela Merkelin nuoruudesta DDR:ssä. Videolla hän tanssii käärmetanssia bikinit päällä yliopistokavereidensa edessä.
Vanhoissa puheissa vaaditaan vihapuheen, kyberturvallisuuden ja globaalien ihmisoikeuksien nimissä toisinajattelun tuomitsemista. Museossa on huone, jossa on niin sanottua ”taidetta” valokuvina tai videoina. Ennestään tuttuja ovat virtsaan upotettu Jeesus sekä kuukautisverellä maalatut pääsiäismunat, mutta siellä on kuvia paljon rankemmastakin kulttuurimarxistisesta ”rappiotaiteesta”. Jatkan matkaani eteenpäin.
Erityisen kiinnostava on huone, jossa pilapiirtäjät ovat piirtäneet vuosien saatossa kuvia globalisteista. Finanssikapitalistien puheet ja kuvaukset heidän toimistaan kansallismielisiä valkoisia vastaan on koottu erilliseksi suureksi näyttelyksi. George Soros, Jacob Rothschild ja muut suursijoittajat edustavat siellä vanhoissa videopätkissä FED:n ja finanssikapitalismin hirmuvallan aikaa. Vähemmistöjen asiaa aggressiivisesti ja mellakoiden ajavien liikkeiden kuten Antifan ja Black Lives Matterin rahoituksesta on koottu erittäin mielenkiintoista tietoa. Kaikki globalisaatiomuseossa esitellyt henkilöt ovat kuolleet ja instituutiot ovat lopettaneet toimintansa jo aikaa sitten.
Kokoan itseäni, jotta voin mennä hautamuistomerkille. Minulla ei ole edes kukkia sinne vietäväksi. Ei ainoatakaan kynttilää tai muistolausetta. Eliitti yritti usuttaa kansalaisia viimeiseen asti toistensa kimppuun, jotta huomio kääntyisi pois heidän omista rikoksistaan. Kiipeän pienen mäen päälle, mistä nimilaattojen rivistö alkaa osana seinämää, jonka yllä kohoaa kaupungin suuntaan suurikokoinen kansallissosialistisen Suomen symboli. Rivistö ei ole onneksi niin pitkä kuin pelkäsin sen olevan.
Nuori poika vieressäni asettaa kynttilän seinän viereen, peruuttaa pari askelta taaksepäin ja tekee hiljaisuuden vallitessa luontevasti roomalaisen tervehdyksen kunnioittaakseen vapaustaistelijoiden muistoa. Edes tuuli ei puhalla ja tuntuu kuin aika pysähtyisi hetkeksi. Ei, tämä ei totisesti ole 30-luvun Saksa, vaan kansallisuusaatteen uutta kukoistuskautta elävä moderni Suomi ja siihen herännyt koko läntinen maailma. Jään penkille muistomerkin viereen, kunnes mereltä puhaltava tuuli on kuivannut kyyneleeni.
Maailma on muuttunut. Siitä ei tullut täydellinen vaan jokaisessa yhteiskunnassa on yhä ongelmansa, jotka on ratkaistava mahdollisimman inhimillisesti mutta määrätietoisesti. Kaikkien niiden keskelläkin uusi yhteiskunta on parempi. Se on löytänyt valkoisten yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden. Ihmiset vaikuttavat itsevarmoilta ja rennoilta. He puhuvat tuntemattomille ja elämä on kaikin tavoin turvallisempaa. Miehet voivat puhua suoraan mielipiteensä ilman, että heidän jokaista sanaansa ja elettänsä valvotaan ja ilman että heitä syyllistetään maskuliinisuudesta, sovinismista tai luontaisesta taipumuksesta ottaa valtaa yhteiskunnassa. Naiset voivat olla feminiinisiä ja käytökseltään rakentavia ilman, että heitä kutsutaan tyhmiksi tai tietämättömiksi omasta parhaastaan. Lapset voivat olla lapsia ilman heihin kohdistuvaa seksualisointia ja materialistisen elämäntavan tyrkyttämistä.
Jokaisen oletetaan osaavan käyttäytyä asiallisesti, olipa tämä hetero tai homo, nuori tai vanha, mies tai nainen. Kouluissa ja päiväkerhoissa ei opeteta lapsille pelkkiä vapauksia ja äärettömiä mahdollisuuksia vaan myös velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Rahaa ei jaeta vastikkeettomasti kenellekään. Psykologinen sodankäynti, jota käytettiin kanavoimaan erityisesti naisten tyytymättömyys vihaksi vastakkaista sukupuolta ja perinteisiä arvoja kohtaan, on vihdoin loppunut. Muureja ei rakenneta enää luokkien keskelle ja yhteiskunnan sisälle hajottamaan kansallista yhtenäisyyttä vaan ainoastaan valtioiden ulkorajoille suojelemaan kansankokonaisuutta.
Lähden muiden mukana kohti suuria tietokonenäyttöjä ja katoan osaksi kaupungin ihmisvilinää.
Osa 2:
Saan korjatun juhlamekkoni kauppakeskus Ukon tutusta ompelimosta vuorokautta ennen juhlallisuuksia. Ostoskeskuksen Ukko-hologrammi hyppii keskellä aulaa heittäen hauskoja ja kannustavia kommentteja sen kanssa kommunikoiville lapsille ja lapsenmielisille. Pieni poika heittäytyy kauppakeskuksen lattialle huutaen naama punaisena, kun äiti yrittää tarjota hänelle mansikoita raparperijäätelön sijaan. Teini-ikäiset juoksevat ohitseni kohti suosittujen sisäliikuntamuotojen, kuten taistelun ja tanssin saleja treenireput selässään. Kestosuosikki on fyysisesti raskas ja vaativa virtuaalitaistelu, joka on sijoitettu erilaisiin pelimaailmoihin. Vartijat valpastuvat hetkeksi metelistä, mutta he jatkavat pian kierrostaan.
Kyläkaupat, pienet pohjoismaista tuotantoa myyvät kauppaliikkeet ja tehtaanmyymälät menestyvät taas hyvin Pohjolassa, joka toimii taloudessaan mahdollisimman omavaraisesti sekä sisä- ja ulkopolitiikassaan täysin itsenäisesti. Muistan varhaislapsuudestani yhä ajan, jolloin kodinkoneet saattoivat kestää käytössä jopa 30 vuotta. Sitten alkoi globalisaation tuottama kertakäyttökulttuurin ja materianpalvonnan aikakausi, jolloin tavaroiden lisäksi valkoisten yhteisöllisyydestä, perinteistä ja kulttuurista tehtiin halpahintaista rihkamaa. Kulttuurimarxismi saastutti luonnon lisäksi myös ihmisten mielet, ja aivan erityisesti se keskittyi aivopesemään nuoret fyysiseen ja henkiseen rappioon.
Hävittäjien lento jylisyttää taivasta, kun tulen ulos Liittouman virastotalon kahvitilaisuudesta päivää myöhemmin. Sain tapahtumakutsun tänä vuonna Freya Marttilan Pohjoismaisessa Liittoumassa työskentelevän puolison Severin kautta. Muistamme yhä, miten YK, EU ja Nato lähtivät yksissä tuumin liputtamaan kehitysmaamaahanmuuton ja ihmisoikeuksien puolesta, jotta halpatyömarkkinat sekä sionistien ajama Kalergi-suunnitelma juurettomasta, rodullisesti sekoittuneesta ja heikkolahjaisesta Euroopasta saataisiin väkisin toteutettua.
Selkärangattomat ja ahneet poliitikot tiesivät tarkalleen, mitä tekivät isäntiensä käskyttäminä. Bolsevikkien ja kommunistien käsissä oli jo kymmenien miljoonien valkoisten verta, mutta lisää oli sitä verta vielä saatava. Väestöräjähdystä tuettiin YK:n väestöpolitiikalla, ja samaan aikaan kehitysmaiden ihmiset ajettiin keskenään eliitin rahoittamiin verisiin sisällissotiin ”demokratian” nimissä, jotta siirtolaisvirrat kohti teollistuneita maita saataisiin liikkeelle ja valtiot finanssieliitin kuristusotteeseen. Meitä johtivat täysin moraalittomat ihmiset, joille niin luonto kuin ihmisetkin olivat pelkkiä tuotannon työkaluja ja halpatyömarkkinat yksi tapa tuottaa lisää pääomaa, jolla ostaa kaikki instituutiot kumartamaan eliitin käskyjä.
Tuuli saa korkean virastotalon seinää peittävän lippukankaan symboleineen aaltoilemaan. Leveää katua reunustava lippurivistö jatkuu syvälle ydinkeskustaan ohittaen modernia ja vanhempaa arkkitehtuuria sekä puistoja. Ryhmä japanilaisia turisteja jää ottamaan innoissaan valokuvia. Vapaustaistelun muistolinnakkeen katolla seisoo kansallissosialistisen Suomen ja Pohjolan symboli. Tänään alkoivat Vapaustaistelun voiton 20. vuosipäivän juhlallisuudet. Kukkaistutukset, juhlavalaistus ja liput hallitsevat kaupunkia. Esiintymislavoilla on monenlaista tapahtumaa ja taiteilijoita esiintyy kävelykaduilla. Markkinatoreilla myydään maatilojen ja käsityöläisten tuotteita, ja siellä on myös luomutilojen eläimiä lasten iloksi. Juhlia vietetään useassa kaupungissa yhtä aikaa. Yhden suurtapahtuman teemana on viikinkiaika. Lasten paraati kulki jo aamupäivällä läpi kaupungin. Pienimmät osallistujat olivat vasta taaperoikäisiä lapsia eläin- ja fantasia-aiheisissa puvuissaan.
Huomenna, varsinaisena juhlapäivänä, on vuorossa armeijan sotilasparaati. Toreille ei tarvita enää betoniesteitä eikä satoja mellakkapoliiseja suojelemaan kulkueita tai marsseja. Minut autetaan keppini kanssa eläkkeellä olevan kenraalin, Kalle Rissasen vuoden 1969 Volvo 164:ään, joka lähtee mustien autojen letkaan virastotalolta. Päätän tunnustaa minua hiukan nuoremmalle Kallelle viikko sitten tapahtuneen muistinmenetyksen, joita on sattunut muutamia viime vuosina. ”Alan harkita senioriyhteisöön muuttamista. Onhan tässä ikää jo yli 80 vuotta.” Vilkaisen hymyillen ohi vilahtavaa liikennemerkkiä, joka ei ole enää sukupuolineutraali. Osa ihmisistä pysähtyy tervehtimään tai kuvaamaan autoletkaa. Huomiseen sotilasparaatiin odotetaan tulevan yli satatuhatta katsojaa. Lasten oma paraati keräsi jo sekin kadunvarret täyteen väkeä.
Päivän ohjelmaan kuului ennen virallista kahvitilaisuutta tutustuminen historialliseen suurnäyttelyyn kansallissosialismin vaiheista 30-luvun Saksasta nykypäivään. Messualueen ulkopuolella oli näytillä panssarivaunuja, lentokoneita, sotilaspukuja ja aseita. Messupihan lipputangoissa liehuivat harvoin esillä olevat historialliset hakaristiliput. Lapsiperheitä parveili paikalla runsaasti heti aamusta ja moniin kulkuvälineisiin pääsi tutustumaan sisälle asti. Huomenna olisi vielä areenalla viralliset iltajuhlat tänään tuttavapiirissä pidettävien grillijuhlien lisäksi. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ei ajeta enää koodaribusseja Afrikkaan, Tuusulan Lotta-museossa eivät soi enää afrikkalaiset rummut eivätkä miehet tanssi enää heinäpellolla mekot yllään. Se oli aikaa, jolloin meitä aivopestiin uskomaan, että biologia, heteroseksuaalisuus, luonnonvalinta ja moraali olivat pelkkää halpaa pintamaalia uuden hajuttoman, mauttoman ja androgyynin ihmislajin maailmassa. Miten sekaisin maailma olikaan ollut silloin!
Vanha Volvo ajaa pienelle niitylle lähelle Severin omakotitaloa hiukan nytkähdellen. Auto alkaa olla yhtä hyvässä vedossa kuin minäkin. Severin kaksi vanhinta poikaa kiiruhtavat paikalle ja tekevät kenraali Rissaselle roomalaisen tervehdyksen ryhdikkäästi yhtä aikaa. Severin vaimo Freya kättelee minua yhdessä kahden nuoremman poikansa kanssa, jotka livahtavat pian omille teilleen. Talon suurella pihalla näen myös perhetuttuni Ellan tyttöineen. Kolmevuotias Nelli juoksee vanhempien lasten perässä kirkuen. Viisivuotias Mirva taas katselee pikkusiskoaan hengästyneenä juoksupyrähdyksen jälkeen ja menee pöytään syömään sinne juuri tuotuja lettuja. Läheisestä kaupunkimetsästä kuuluu ääniä ja arvaan, että Ellan teini-ikäinen poika Okko on siellä kavereineen. Minun ei tarvitse pettyä.
”Parlamentaarikot eivät ole ajaneet tarpeeksi painokkaasti Kiihtelysvaaran alueen harvennushakkuiden lopettamista Aarnikotka-projektissa!” Okko istuu kannolla musta pellavatunika yllään ja vaalea tukka pystyssä sojottaen. Hän on kuitenkin laittanut tunikansa hihaan yläkoululaisten juhlissa käyttämän kansallissosialistisen valtion hihamerkin, vaikkei solmiota ja kauluspaitaa ole. Kukaan ei niitä tosin Okolta odotakaan. Luonnonsuojelu on tärkeämpää kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, sillä väestöräjähdys ja teollistuminen ovat tuhonneet planeettaa hirvittävällä tavalla. Tasapainon löytäminen teollisuuden ja luonnon ehtojen välillä ei ole aivan yksinkertainen asia. Kansalaiset on velvoitettu osallistumaan luonnonsuojeluun tai yhteisöllisiin projekteihin. Okon tavoin osa nuorista on kiinnostunut ulkoparlamentaarisesta toiminnasta Vihreä vallankumous -nimisen järjestön riveissä, jonka on todettu valtion senaatissa asti toimivan laillisin keinoin.
”Onneksi hävittäjät lentävät nyt eivätkä lasten päiväuniaikaan”, Ella huokaisee, kun palaan pihalle juhlien keskelle ja taivas jylisee taas. ”Onko Okko yhä metsässä?”, Ella kysyy minulta. ”Pelkään, että jonakin päivänä hän soittaa minulle ja kertoo olevansa Kongossa GreenWar-sademetsäaktivistien kanssa! Toivottavasti armeija pudottaa pojalta pahimmat kierrokset.” Katson Ellaa lempeästi ja tuhahdan rauhoittavasti. ”Okko on fiksu ja päämäärätietoinen poika! Hän on fanaattinen mutta huolellinen kaikessa, mitä tekee, ja olen varma, että hän istuu parlamentissa vielä jonakin päivänä, vaikka minä sitä tuskin olen enää näkemässä.”
Pienemmille lapsille on oma alue pöytineen ja tuoleineen. Elävä musiikki soi suuren pihamaan katoksen alla. Liittouman eteläisen tukikohdan telakka on Ellan miehen Onnin työpaikka, ja myös sieltä on työntekijöitä yksityisissä juhlissa. Ella pääsee livahtamaan Freyan ja miesten luokse juttelemaan, kun hoitopiiri katsoo tyttöjen perään. Minä lupaudun hoitovuoroon puolen tunnin kuluttua. ”Kutsuin sitä jo 90-luvulla uuskolonialismiksi. Globalistit kokeilivat, miten pitkälle voivat mennä, kun kaikki heidän vastustajansa yritettiin murtaa systemaattisesti”, Liittoumassa työskentelevä Pekka toteaa Onnille. Kalle ottaa grillistä lautaselleen ruokaa. Severi keskustelee Vetehinen-projektista, jossa maataloustuotannon kuormitus vesialueisiin voidaan minimoida edelleen ja puhuu metsähakkeen ja muun jätteen tuomisesta polttolaitoksiin uusilla kuljetusmenetelmillä. Sitten puhe kääntyy maanpuolustukseen.
Onnin puhelin välähtää ja hän lukee ääneen tuoreen uutisen kiinni jääneestä huumekauppiaasta, joka paljastui yläasteen entiseksi opettajaksi. Se yllättää jopa kaiken nähneen Kallen. ”Vanha kulttuurimarxisti siellä antamassa lapsille esimerkkiä globaaleista vapauksista!”, Kalle kiihtyy oikein kunnolla aiheesta. ”Sitä porukkaa riittää jokaiseen kaupunkiin ja kortteliin, kun silmä vähänkin välttää. Pitävät pössyttelyiltojaan edelleen Tampereella. Kuulin, että tilan seinältä löytyy nykyään jopa Tarja Halosen kuva. Siinä meillä oli varsinainen ylipäällikkö!” Kalle ottaa taskusta sikarin miesten nauraessa hetken aikaa. Eläkkeellä oleva kenraali on seurueen ainoa tupakoitsija.
”Pohjolaa pakoon muuttaneita entisiä punaisia lähti aikoinaan Saksaan, mutta nyt ne palaavat sieltä mellakoiden keskeltä häntä koipien välissä takaisin. Nyt tänne haluavat jo ranskalaisetkin, mutta pohjoismaista sukujuurta ei monesta ole löytynyt hienoja tarinoita enempää eikä Pohjolan kansalaisuutta saa sepitetyillä tarinoilla. Muuttavat sitten Unkariin, Slovakiaan tai Puolaan. Etelä-Saksa yritetään pelastaa mellakoilta, mutta pohjoisen ghettokaupungit ovat helvetinloukkuja, joista käsin maahanmuuttajien palautuskeskuksia vastustetaan terrori-iskuin. Ei löydy todellista tahtoa hoitaa tilanne, vaikka tolkullisia ja sivistyneitä keinoja olisi ollut estää invaasion luoma islamilaisten ja toisrotuisten valtioiden syntyminen Euroopan sydänmaille. Saksassa kuten muuallakin väärensivät jopa vaalitulokset rahaeliitin vallan varmistamiseksi”, Pekka muistelee menneitä historiallisena päivänä. ”Keski-Eurooppa tulee vielä nousemaan, mutta miten monen ihmisen hengen vetkuttelu on maksanut jo tähän mennessä?”
Freya auttaa juhlapalvelun talkooväkeä kodissaan heti, kun tilaisuus tulee. Hän katselee ruokailevaa Ellaa vakavoituen hetkeksi. ”Tiesitkö, että naisten äänioikeuden kieltämistä suorissa kansanäänestyksissä ehdotettiin 15 vuotta sitten ääripatriarkaattien puolelta? Ehdotus ei koskaan mennyt edes senaattiin asti. Freya istuu puutarhatuolilla syvänvihreässä mekossaan tumma tukka tyylikkäässä lettikampauksessa, jossa on mukana pari kukkaa, kuten monilla muillakin naisilla. ”Olin tuolloin juuri päättänyt pitkän yliopistokoulutuksen. Kiitos feministien vuosikymmeniä jatkuneen aggressiivisen ja provokatiivisen politiikan, he eivät oikeasti ymmärtäneet vaarantavansa toiminnallaan naisten kovalla työllä itselleen taistelemat oikeudet.”
”Ei kai täälläkin puhuta politiikkaa?” Severi tulee Freyan luokse haroen tukkaansa taakse ja halaa vaimoaan hetken lujasti univormu yllään. Ella kiirehtii viemään tytöt päiväunille. Hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut seuraamaan politiikkaa. Hän on ollut vain tyytyväinen, kun asiat toimivat, ja viiden lapsen nuorena perheenäitinä hän saa valtiolta hyvin tukea. Ellan ei tarvitse suorittaa naisten pakollista sotilaallista kurssia eikä yhteiskuntapalvelusta monilapsisen perheen äitinä. Hän aikoo mahdollisesti suorittaa kummankin vapaaehtoisesti. Ella hakee töitä nuorisotyön parista, kunhan tytöt ovat hiukan vanhempia. Mausteiden viljely yhteispalstalla on ollut Ellalle rentouttavaa harrastustoimintaa, josta hän on saanut hiukan lisätuloja. Myös Nellin ja Mirvan päiväkerho antaa hänelle hengähdystauon pari kertaa viikossa.
Kalle lähtee ostamaan monien tovereidensa karttamaa tupakkaa tehden pienen kävelylenkin leudossa keväisessä illassa. Matkalla tulee vastaan naisten vingate-muodin putiikki, kukka- ja sekatavarakauppa sekä elintarvikekioski. Uimahalli on muutettu kylpyläkäyttöön ja vanha kauppahalli toimii nyt urheilukeskuksena. Kalle on jo kääntymässä hotellilleen, kun hän näkee sekavan oloisen kookkaan miehen tien toisella puolella näyttämässä keskisormeaan ja huutelevan jotain. Kalle jatkaa matkaa kiinnittämättä mieheen huomiota, mutta tämä hoippuu häntä kohti. ”Johan nyt on perkele”, Kalle naurahtaa ja valmistautuu jo hymyillen reippaaseen painimiseen tarkistaen, että ase on hänen ulottuvillaan. Mies nimittäin kaivaa taskujaan epäilyttävästi. Hotellilta paikalle juokseva Markus käskyttää lujasti miestä pysähtymään pidellen käsiasetta. Mies pysähtyy horjahtaen ja hänet kaadetaan. Taskusta löytyy veitsi. Markus laittaa aseensa pois tarpeettomana. ”Totteli juuri oikealla hetkellä”, Markus toteaa Kallelle, kun poliisi tulee paikalle. ”Vaikuttaa enemmän mielenterveystapaukselta.”
Seuraavan päivän sotilasparaati ja iltajuhlat sujuvat suuremmitta ongelmitta ja Freyan perhe palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Niko lähtee takaisin armeijaan ja Tobias jatko-opintoihin. Freya menee töihin Liittouman teknilliseen tutkimuskeskukseen. Ella hoitaa vilkkaita pikkutyttöjään ja laittaa vanhemmat lapset kouluun. Kesälomalle perhe lähtee taas tuttuun vuokramökkiin ja Okko aikoo yöpyä läheisessä saaressa kavereineen seuraten samalla luonnonsuojelijoiden uusimpia tempauksia ympäri maailmaa.
Miten nopeasti hysteria ja huuto aikoinaan loppuivatkaan, kun kulttuurimarxistien härski valehteleminen median, ministeriöiden ja poliisin kautta karahti kiville rahavirtojen katketessa ja lobbaajien paljastuessa. Hollywood-tasoinen natsivouhotus ja ”holokaustista” rakennettu bisnestoiminta totalitaristisine pakkokeinoineen avautuivat silloin aivan uudesta näkövinkkelistä, kun sekä puolueetonta tutkimustietoa historiallisista tapahtumista että tietoa eliitin vähemmän jaloista päämääristä saatiin lopultakin suuren yleisön tietoisuuteen. Se oli räjäyttänyt pankin. Kirjaimellisesti. Suursijoittajat yrittivät ottaa itselleen kunnian rakentamansa totalitaristisen järjestelmän romahtamisesta ja he koettivat palata taas takaoven kautta vallankahvaan, kuten he olivat tehneet lukemattomia kertoja historian saatossa.
Ainoa rotu, jota oli kehotettu propagandassa olemaan lisääntymättä ja sekoittumaan muiden rotujen kanssa, oli valkoinen rotu. Näin oli siitäkin huolimatta, että valkoisia oli jo vuonna 2017 vain noin 10 prosenttia maapallon väestöstä. Kehitysmaiden väestö kasvoi nopeasti, ja vaikka rajat suljettiin, heidän määränsä nousi länsimaissa korkean syntyvyyden johdosta aiheuttaen valtavia turvallisuus- ja talouspoliittisia ongelmia. Pohjola antoi valtiomallillaan esimerkin siitä, että valkoisten kansojen ja rotujen oli löydettävä itselleen taistelutahtoa lamaannuksen keskellä eikä vieraiden eturyhmien edustajille tullut antaa minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta valtiotasolla. Pohjola toimi aikoinaan ja toimii yhä modernin kansallissosialistisen yhteiskuntajärjestyksen lipunkantajana kansallisuusaatteeseen heräävälle lännelle.
Kotiin palatessani katson ensimmäiseksi tietokoneeltani videon lasten paraatista ja tarkistan, että Aarnikotka-projektissa lahjoituksillani ostettu pieni palsta aarniometsää on edelleen suojeltuna hakkuilta ja sen ekosysteemiä uhkaavilta vieraslajeilta.
Tämän tarinan loppusanat
Kansallissosialismissa naisten ei ole tarpeellista toimia tulenjohdossa tai kantaa vastuuta suurista linjoista. On tärkeää kokea kansallissosialismi ensisijaisesti henkisenä päämääränä. Kaikista tehokkainta taistelu on, kun se koetaan sisäisen ymmärryksen, sisäisen heräämisen kautta.
Naisilla on tärkeitä tehtäviä kansallissosialistisessa yhteiskunnassa. Kaikki ihmisen tekemä toiminta nähdään luonnonlakien kautta ja niitä myötäillen. Miehillä on velvollisuus ottaa ensisijainen vastuu yhteiskunnan johtamisesta ja naisten velvollisuus on tukea heitä tässä. Tämä ei tietenkään sulje pois naisten aktiivista taistelua aatteen nimissä.
Kansallissosialisti ei koe velvollisuutta pakoksi vaan tekee työnsä tietäen, että hän työskentelee aidosti rakentaakseen parempaa yhteiskuntaa. Kumpikin sukupuoli kunnioittaa toista ja kumpaakin tarvitaan pyörittämään yhteiskuntaa. Kansallissosialistit pitävät oman kansansa jäseniä veljinään ja sisarinaan, tovereinaan. Kaikista ei ole toimimaan johtajina ja kestämään kovaa henkistä painetta, uhkailua ja kiristystä. He, jotka sitä parhaiten kestävät, ovat yleensä miehiä.
Kansallissosialismi ei hyväksy naiskiintiöitä, sukupuolten tasapäistämistä, feminismiä eikä heikkoja miehiä valtioiden johtoon. Rahan perään kumartavat ja loputtoman konsensushakuiset ihmiset ovat vaaraksi valtioiden itsemääräämisoikeuden turvaamisessa. Globaali finanssieliitti on tukenut heikkotahtoisten ja ahneiden ihmisten valtapyrkimyksiä tahallisesti tehdäkseen kansallisvaltioista heikkoja. Niiden sisäinen mädätystyö kulttuurimarxistisella propagandalla on edennyt jo sairaalloiseen vaiheeseen, sillä koko valtiojohto noudattaa eliitin käsikirjoitusta globalisaatiosta, jossa tavalliset valkoiset ihmiset ajetaan täydellisesti nurkkaan heidän kotimaissaan. Kaiken normaalin, luonnollisen ja vakiintuneen systemaattinen murskaaminen sekä vapaus ilman vastuuta eivät ole koskaan olleet sivistyneiden yhteiskuntien normaali tapa toimia.
Väestönvaihtoa vastaan on taisteltava suurella rintamalla ympäri länsimaita. Kun yhteiskunnan sielu on vapaa ja sen tulevaisuus näyttää vakaalta ja valoisalta, se voi löytää kadottamansa itsetunnon. Kun oman kansan edun ajaminen nähdään osana ihmisyyttä ja luonnollista toimintaa, olemme oikealla tiellä. Kun yhteiskunnan henkinen tila on parantunut pitkällisen lannistamisen tilasta, yhteisöllisyys voidaan saavuttaa. Ei siksi, että valtio niin määrää vaan sen vuoksi, että haluamme aidosti auttaa omaa kansaamme.
Kansallisuusaate tulee nousemaan ja voittamaan tieltään kaikki sen eteen kasatut esteet. Kaikista luontevin tapa harjoittaa kansallisuusaatetta on tehdä se kansallissosialismin kautta, joka ei tee kompromisseja totuuden kanssa.
”Kansallissosialismi – NYT” -artikkeleiden pohjana ja inspiraationa on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti. Artikkeleiden tarkoituksena on osoittaa, että Pohjoismaiden kansalaisten etua ajava kansallissosialistinen, moderni, vahva ja kuitenkin moniääninen yhteiskuntamalli on saavutettavista, jos meillä on todellista tahtoa antaa kansallemme ja rodullemme sen ansaitsema arvostus ja huolenpito.
Meillä on myös valtava kapasiteetti kehittää kansaamme ja yhteiskuntaamme eteenpäin sen kaikilla osa-alueilla. Artikkeli on samalla viesti vihollisille siitä, ettemme siirry sivuun ikiaikaisilta asuinsijoiltamme emmekä ryhdy orjiksi omissa maissamme. Radikaali kansallismielinen ja kansallissosialistinen ajattelu nousevat ja ne ovat jo nyt valtavirtaa monissa länsimaissa.
Mikään ei voi pysäyttää aatetta, jonka aika on tullut!
Omana loppunoottina haluaisin todeta että vaikka tuo visio on upea ja saa kyynelen silmänurkkaan, niin se ei ole helppoa saavuttaa ja vaatikin Turnerin Päiväkirjojen kaltaisen kansannousun jotta maailma pelastuisi ja saavutettaisiin yhteiskunta jossa kaikilla on hyvä olla.
submitted by vastarintaonvapautta to Suomi [link] [comments]


2017.10.12 17:03 SuomenKartsa Mietteitä Moraalista: Nietzsche, Winston Churchill, Jung, Vasemmisto/Oikeisto.

Jou! Tänään pohdiskelin moraalin käsitettä ja sitä, miten se ilmenee nykyään.
Ei ole tarkoitus loukata ketään, eikä provota.
Apunani käytän Nietzschen sitaattia hirviöistä ja pimeydestä, jungia ja Winston Churchilliä.
Tämä lause on taustalla kantava voima koko analyysini ajan:
"If you're not a liberal at twenty, you have no heart, If you're not a conservative at 40, you have no brain".
Huom: Tulee havaita, että 60-luvun liberalistinen vallankumous (ja sen jälkimainingit, jotka erittelen myöhemmin.) ovat aiheuttaneet tämän modernin tilanteemme, jossa konservatiivisuus on kapinallista, ja liberaalius alistumista.. Churchillin aikana asiat olivat toisin. Lausetta pitää siis peilata modernin asetelman kautta, eikä niinkään silloisen asetelman, jolloin konservatismi oli yhteiskunnallisesti "alistavassa" asemassa liberalismin sijaan.
Tulee myös huomata, että nykyajan liberalismin alisteisuus syntyy poliittisesta väärinkäytöstä, eikä niinkään esim. "tylsyyden tunteesta", mikä loi churchillin maailman konservatismin alistuneisuuden piirteet.
Nietzschen sitaatti:
Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.
Hyvä youtube video-versio:
https://www.youtube.com/watch?v=7ifLIiFypZg
Väärän moraalin näkökulma:
HUOM. Analyysini "vääristetystä moraalista" käsittelee vasemmistoa, mutta todettakoon, että tämä käsitys vääristyneestä moraalista voi olla sidonnainen mihin tahansa sokeaan ideologiaan luottamiseen.
HUOM. 2. On tärkeää huomata, niin kuin aiemmin totesin, että oikeistossa vaikuttaa myös usein tämä vääristynyt moraali.. Mutta kokonaiskuvassa kyse on siis moraalin vääryydestä, eikä niinkään siitä, mitä poliittista suuntausta yksilö edustaa. Erittelen vasemmistoa, koska haluan samalla osoittaa, miksi modernit vasemmistolaisaatteet johtavat vasemmiston tuhoon.
Kun tarkastellaan tätä vasemmiston kautta, näen siinä tietyn yhtäläisyyden esim. nykyajan poliittiseen tilanteeseen:
Vasemmiston moraalin ydin on siinä, että edellä mainitulle hirviölle ei saa antaa periksi. Vaikka se hirviö olisi muutos, joka johtaisi parempaan.
Syitä, jotka ovat johtaneet vääristyneisyyteen vasemmiston kontekstissa:
  1. Marxismin kanavointi keskiluokan kautta: Esim. Juha Suoranta näkee oikeistoproletariaatissa kasan natsirasisteja pelkän diskurssianalyysin kautta, vaikka oikeistoproletariaatti olisi hänen ajamalleen marxistiselle ajattelulle elintärkeä osa. Tämä vääristynyt kanavointi johtaa aina Leninismi-marxismiin.
2: 60-luvulta alkanut intellektuelli liberalismin aalto on tällä hetkellä kulminoitumassa vasemmiston tuhoon.
Liberalismi hävisi Jungille ja Freudille ja heidän löydöksilleen homoseksuaalisuuden alkuperästä ja elektra- ja oedipus-komplekseista. Osasyynä tälle syntyivät vääristävät identiteettiä ja sukupuolta tutkivat tieteenalat:
A) Feministinen akateeminen teoria (toinen ja kolmannen aallon feminismi.. Korostan: Puhun ei-ekonomisesta osuudesta.)
Ongelma: Tämänhetkinen poliittisen taustaorganisaation ylläpitäjä: Kun oikeistopolitiikot pääsevät jungin kautta niskan päälle, koko organisaatio kaatuu.
B) Queer-teoria
Ongelma: Jungin ja Freudin strategiseen väistämiseen perustuva "väistöorganisaatio"
C) Sukupuolentutkimus:
Ongelma: Edellä mainitut.
Tärkeä pointti: En aidosti usko, että oikeiston ongelma on siinä, että esim. Homoseksuaalit eivät saisi olla mitä ovat. Emme elä enää mainstream-tasolla niin alkukantaisissa yhteisöissä. Toki on yksittäisiä ilmeentymiä. Ongelma on pikemminkin siinä, että heidän olemassaolonsa oikeutetaan valetieteillä ja se, että heidän oikeuksiaan käytetään poliittiseen vaikuttamiseen. Jos Jung ja Freud ovat jo todistaneet ja esittäneet tieteelliset syyt homoseksuaalisuudelle, transseksuaalisuudelle ja muunsukupuolisuudelle, niin ne tieteelliset syyt tulisi hyväksyä, ja sitten yksilön tulisi myöntää heidän toimivansa tieteen vastaisesti. Sitten ongelmaa ei ole, jos yksilö tietää toimivansa tieteen vastaisesti. Ei tiede toimi niin, että "pala x ja pala y ja unohdetaan pala ö". Tämän takia kritisoin humanistieliittiä ja vihreiden politiikkoja, jotka tietävät tämän olevan näin, mutta pelaavat pelejään silti ihmisten elämillä.
Tieteelliset syyt:
Homoseksuaalisuus: Jungilaisessa psyykemallissa tapahtuma ilmiö, jossa persoona ja anima vaihtavat paikkaa niin, että anima korvaa persoonan, ja persoona siirtyy Varjoon: Miehen kontekstissa tämä näkyy maskuliinisuuden (persoona) puutteena, ja feminiinisyyden ylipiirteisyytenä, jolloin mies alkaa tuntea vetoa "kadonneeseen persoonaansa, maskuliinisuuteen". Tämän animaan liittyvän kehitysketjun laukaisee usein äiti, jonka animus on jäänyt alikehittyneeksi niin, ettei hän kykene antamaan pojalleen ns. "omaa tilaa", vaan kasvattaa häntä hoivaten feminiiniseksi.
Transseksuaalisuus: Anima ja persoona vaihtavat paikkaa, ja persoona siirtyy varjoon. Tapahtuu korostaen fyysistä ulottuvuutta.
Muunsukupuolisuus: Jungilaisen psyykemallin koko kokonaisuuden hallinta ja ohjaaminen mielensä mukaan. ns. "Androgynia".
Patologinen ylläpitäminen ja yhteiskuntapoliittisten järjestelmien ajama "oikeus"-politiikka saa yksilön ajamaan lisää patologiaa.
Homoseksuaalisuus voidaan halutessa korjata vaihtamalla Jungin psyykemalliin nojaten ihmisen persoona ja anima (miehen kontekstissa) animus (Naisen kontekstissa) oikeille paikoilleen. Eli siis Anima siirretään takaisin varjoon, ja persoona paikalleen, egoon. Eli vaikka miehen kontekstissa korjaus homoseksuaalisuudelle on maskuliinisuuden uudelleenopettelu. Tämä tukee myös tieteellistä tutkimusta (vaikka Jung ja Freud ovat sanoneet nämä asiat jo aikoja sitten):
http://abcnews.go.com/Health/Sex/story?id=117465
Todellisuudessa: Kuka tahansa homoseksuaali voi tehdä vaihdon, ei vain "some gays".. Kyse on vain persoonan esiintuomisesta "Varjosta", ja laittamisesta takaisin psyykemallin mukaisesti.. Eli maskuliinisuuden uudelleenopettelusta.
Miten tämä näkyy käytännössä?
Kun tiede on vääristetty, Nietzschen sitaatin hirviö vasemmiston näkökulmasta on se, mitä muut pitävät aitona totuutena:
Eli "Hirviö" on:
A) Vasemmiston pelko siitä, että he ovat väärässä. B) Ihmiskasvu, joka ylittää vasemmiston rajat ja siten johtaa oikeistolaisiin arvoihin.
C) Vääristynyt näkemys oikeistolaisista arvoista (jotka ovat tieteellisesti päteviä ja todistettavissa, uskomuksia lukuunottamatta)
D) Oikeistolaisten arvojen "vastenmielisyys" vasemmistolaisen näkökulmasta: Huonot kokemukset menneisyydessä, jne.
Sitten kun vasemmisto taistelee, hirviötä, koko oikeiston rakenteen "ihmisoikeuksia alas ajavaa politiikkaa vastaan", he huomaavat, ettei taistelu saa aikaan mitään. He eivät tiedä syytä, mutta näkevät silti oikeistossa sen hirviön, joksi he ovat itse tulleet.
Nietzschen sitaatin mukaan he siis taistelevat hirviötä vastaan (jota ei ole) ja he muuttuvat sillä heitolla hirviöksi, jota pyrkivät välttämään:
"Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun"
Oikean Moraalin näkökulma:
Toistan näin alkuun Nietzschen sitaatin uudestaan:
Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.
Jung esitti, että ymmärtääksemme moraalia meidän tulee päästää sisäinen petomme
(aggressio, himo, valta, pahat piirteemme, pelko kasvusta, aiemman esimerkin vasemmistolaisen tuntemukset oikeistosta suhteessa ihmiskasvuun, jne.)
valloilleen, ja sitten sen jälkeen kahlita se oma-aloitteisesti.
Tämä Jungin mainitsema "peto" ei ole välttämättä suoraan verrannollinen Nietzschen hirviöön, mutta käytän sitä silti parafraseeraten tässä tekstissäni:
Eli jungin ja "oikean moraalin" mukaan meidän pitäisi kohdata se hirviö, meitä kalvaava asia, tulemalla juuri siksi. Täten voimme punnita arvojamme, ja kasvaa ihmisenä:
Esimerkiksi aiemman näkökulman esimerkissäni kyseinen vasemmistolainen, jota käytin esimerkkinä, voisi hyväksyä oikeistolaisten arvojen olevan oikeassa. Siten hän saisi käyttöönsä laajemman ymmärryksen maailmasta, ja tietäisi, kumpi käsitys on lähempänä kokonaistotuutta.
Mitä vasemmisto ei usein ymmärrä
He eivät ymmärrä sitä, että useimmat oikeistolaiset tekevät tämän vaihdon vasemmistoajattelusta, ja ns. "pedon kahlitsemisen itse" oma-aloitteisesti.
Vasemmiston ongelma on se, että he peilaavat tämän vaihdoksen tehnyttä oikeistoa vieläkin nietzschen sitaatin hirviöinä, mikä on taistelu, mitä he eivät voi voittaa, koska oikeistolaiset, jotka ovat tehneet tuon edellä mainitun vaihdoksen, ovat "oikean moraalin" kantajia, koska he ovat havainneet vasemmistolaisintellektuellismin puutteet, ja siirtyneet eteenpäin elämissään:
Siirtymiseen vaikuttavia moraalista irrallisia aspekteja:
A) Elämän tilanne: Lasten synty, läheisten kuolema, vastuun nousu jne.
B) Kyllästyminen ns. "maailman menoon": Siihen jatkuvaan muutokseen, joka tuntuu varsinkin modernissa yhteiskunnassa pakonomaiselta ja väkiseltä.
C) Arvot: Esim. Oma usko voi saada ihmisen siirtymään tiettyihin maneereihin: Tässä piilee myös ongelma:
Jos oma uskonto on ollut esim. kasvatuksen ohjennuorana, oma uskonkäsitys voi kehittyä "vääristyneeksi moraaliksi", jolla oikeutetaan kaikki samalla tavalla.. Tätä tarkoitin sanoessani vääristyneen moraalin voivan olla sidonnainen mihin ideologiaan tahansa.
Uskovan moraalin näkökulma:
Kun vääristynyt moraali on korjattu "pedon/hirviön" kahlitsemisen kautta, on vielä kolmas moraalikäsitys. Uskovan moraali.
Vääristyneestä moraalista oikeaan moraaliin siirtyminen mahdollistaa valheen ja totuuden tunnistamisen, tieteen ja epätieteen tunnistamisen. Tieteen ja uskomusten vastakamppailun todellisen analyysin.
Kun välineet totuuden löytämiseksi on saatu, pitää löytää totuuden ylläpitäjä, ja alistautua tälle ylläpitäjälle omasta tahdosta ja ilosta.
Toinen vaihtoehto on olla alistumatta.. Mutta silloin on mahdotonta löytää totuutta, koska vääristetystä moraalista siirtyminen oikeaan moraaliin antaa vain kyvyn nähdä totuuden maan päällä. Mitä jos on olemassa Jumala?
Tämä alistumatta jääminen johtaa nihilismiin, kaiken merkityksettömyyteen.
Totuus on siis ihmiselämän korkein arvo, joka on mielestäni portti kristinuskon Jumalan luo (oma uskonnäkemykseni, voidaan puhua tästä vielä lisää toisissa teksteissä.. ajattelin jossain vaiheessa tehdä ns. mind mapin näkemyksestäni maailmasta)
Minut voisi ehkä tämän mukaan jonkun muun toimesta labeloida myös Kierkegaardin "Knight of faithiksi".. En ihan itse uskalla alkaa lähtemään heittämään mitään tuosta, vaikka Kierkegaard on filosofeistani yksi suosikkini.
Totuus katselee ylempää tieteen ja uskomusten valtakamppailua. Se tietää kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä missäkin, ja sitä ylempänä on vain Jumala.
Puhukaa siis totta, ystäväni.
Puhukaa aina totta, vaikka itse kärsisitte. Sillä kun puhutte totta, ihmiset joko näkevät tai ovat näkemättä. Mutta kun moni ihminen näkee, olette onnistuneet.
Peace.
submitted by SuomenKartsa to Suomi [link] [comments]


2015.05.24 01:37 SandraSandraSandra Metsästys

Joka vuosi on alligaattori metsästää. Nämä valtavat pedon tuodaan alas ruokaa, nahkoja, ja kunniaa. Se on oikeus läpikulkuun ja syvästi hengellinen tapahtuma. Ensimmäisenä päivänä lämpimänä vuodenaikana veneet ladattu kanssa metsästäjien ja he lähtivät heidän metsästää. Tämä on tarina yhden tällaisen metsästää.
~~ ~~
Lalli syntynyt Ahti, toimii päällikkö kiistanalainen klaanin sata ihmistä rannalla Savossa. Hänen ihmiset maatilan vehnä pitkin vesi ja alas sivujokien he kaivoi. Elävät kodeissa valmistettu ruoko kudottu yhteen ja päällään samat; ne ovat vauraita klaani. Chief Lalli tietää, miten tärkeää alligaattori metsästys hänen heimonsa, kulttuurisesti ja tavaroiden viisas. Hän lastaa venettä keihäitä ja suutelee hänen vaimonsa näkemiin sitten työntää hänen veneen järveen hopping ja tarttumalla airo. Kolme veneet lähtevät hänen kylästä.
Se on toinen päivä metsästyksen, öljyntoimituksia alas iltana kudottu ruoho majoja rannalla. Mielenkiintoista he näkivät pakkaus petolinnut hyvin lähellä heidän leiriin, he eivät yleensä hiipiä tätä lähellä järveä. He söivät illallista ja totora varsi ja pyydettyjä kaloja jokeen.Partio vene tulee takaisin ja kertoo suuren aligator otsikko ylävirtaan löytyi puolen päivän ajaa jopa joki. He lähtevät välittömästi.
Ajautuminen välillä kaislat, joka piilottaa ne näkyvistä päällikkö Lalli valmistautuu määrätä hyökkäys. Hän tarkistaa hänen otteensa hänen keihään ja pillit varoittaa muuta kaksi venettä, että he hyökkäävät. Koska ne valtaan eteenpäin vedessä alligaattori napsahtaa päälaelleen noin tuijottaa suoraan päällikkö Lalli. Suoristus ylöspäin hän työntää hänen keihään suoraan alligaattorit kaulaan. Välittömästi kaksi muuta metsästäjien työntövoima keihäät siihen. Koska alligaattori kompuroi sen pyrstö iskeytyy johonkin muut veneet, Ammu: n. Koska he napata toisen keihään he menettävät toisen volley kuten alligaattori on vaimeaa.
He tekevät leirillä kaksi päivää, vahvistamisesta vene.Henget ryhmässä ovat korkeat, löytää alligaattori kolmantena päivänä on hyvä enne, lupaava runsaan sadon ja rauhan. Lalli istuu teroitus keihäs, sisältöä hän hymyilee auringonlaskun: ehkä tulevaisuudessa ei ole niin huono, kun kaikki.
[yes, I am doing all my RP posts in Finnish]
submitted by SandraSandraSandra to PangeanPowers [link] [comments]